torstai 15. maaliskuuta 2012

TO 15.03.2012
















Päivän sää

Lämpötila aamulla – 5 C, tuuli etelästä 2 m/s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 84 %, lumen syvyys 29 cm. Lämpötila päivällä + C. Aurinko nousee 06.41 ja aurinko laskee 18.26 . Päivän pituus 11 t 45 min.

Risto on vanha, vuosisadan alusta almanakassakin esiintynyt kotoinen mukaelma Kristianista ja Kristofeerista. Kreikan Kristoforos merkitsee Kristuksen kantajaa ja esiintyy monina pyhimyksenniminä, katolisissa maissa mm. matkailijoiden ja autoilijoiden suojeuspyhimyksenä.

Tapahtumat

http://www.tilannehuone.fi/

Kävin tänään katsomassa Ylivieskassa C-junioreiden ykkösdivisioonan välieräpeli YJK/JHT vastaan Lahden Pelicans. Kotijoukkue voitti jatkoajalla numeroin 4-3. Voittomaalin laukoi Jussi Letola.

Uutiset

Lentoyhtiö Finnairin kiistellyistä bonuksista päättäneet hallituksen joutuvat jättämään yhtiön hallituksen, valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr) sanoi tiedotustilaisuudessa Helsingissä keskiviikkona. Hautalan mukaan päätöksen ratkaisi se, että Finnairin hallitus salasi tiedon Finnairin toimitusjohtajalle Mika Vehviläiselle maksetusta 180 000 euron allekirjoituspalkkiosta. Hautala sai tietää palkkiosta valtion omistajaohjausyksiköltä eilen eli keskiviikkona.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2012/03/pekkarinen_epailee_valtion_palkitsemissaannon_rikkomista_3335532.html

Bad geology at Olkiluoto nuclear deposition site (Paha geologia - tekstitetty Suomeksi)
http://www.youtube.com/watch?v=O34JJxc2JF0&list=UUGBTEZ6EdFDkK341C5eMCLA&index=7&feature=plcp

Raahen kultakaivoksen jätevesisoppa sakenee
http://yle.fi/alueet/oulu/2012/03/raahen_kultakaivoksen_jatevesisoppa_sakenee_3331993.html

Afganistanissa ampuikin useampi sotilas ja he olivat humalassa?
http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194727581481/artikkeli/afganistanissa+ampuikin+useampi+sotilas+ja+he+olivat+humalassa+.html

Oikeuskansleri Jaakko Jonkan mukaan puolustusministeri Stefan Wallin (r) ei ollut esteellinen varuskuntien lakkautuspäätöksissä. Kansanedustaja Pentti Oinonen (ps) teki kantelun ministerin mahdollisesta jääviydestä helmikuussa. Kantelu perustui siihen, että Wallin kuuluu lakkauttamiselta säästyneen Uudenmaan prikaatin kiltaan.
Erkin kommentti: Oikeuskansleri Jaakko Jonkka valvoo hallituksen istunnoissa laillisuuden toteutumista. Jos hän olisi tehnyt toisenlaisen päätöksen asiassa niin hän olisi tunnustanut oman virheensä.

Mielenkiintoiset blogit

http://www.iltalehti.fi/blogit/

http://www.uusisuomi.fi/mielipide

http://blogit.hs.fi/

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry
http://www.nra.fi/
Markus Jansson
http://markusjansson.blogspot.com/
Mikko Niskasaari
http://www.mikkoniskasaari.fi/
Aluetv.fi
http://aluetv.fi/
Verkkomedia
http://www.verkkomedia.org/
ProMerit.net - arvojen puolesta
http://www.promerit.net/
Samassa veneessä
http://www.samassaveneessa.info/lyhyet-katsaukset/473-kreikka-italia-ranska

Mielipiteeni

Lukemisenarvoinen kolumni
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2012/03/13/jutta-ja-mikael-rikkaiden-veroenkeleina/

Päivän mietelause

Vähän nähnyt ihmettelee paljon.
Kun näet kamelin, älä sano sitä lehmäksi.
Parempi hyvä kuuntelija kuin hyvä puhuja.
Jos haluat viisastua, kuuntele ihmisten puheita.
Ei tyhmyyteen ole lääkettä.
Lukea nyt lehmälle pyhiä kirjoituksia!

Värssy

Tuo elämään onnen ja mielen hyvän,
kun sovussa kulkevat järki ja sydän.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Sissel - Hymne à l`amour (If You Love Me)
http://www.youtube.com/watch?v=ElAW5AzgjJk&feature=related

Sissel - Titanic Overture
http://www.youtube.com/watch?v=tis7uLQD4Yc&feature=related

Sissel - Hymne Olympique
http://www.youtube.com/watch?v=wIrU4Etac8w&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 99,1 kg, verenpaine 184 /109, lepopulssi 51.

Loppukevennys

Vastavihitty pariskunta muutti yhteisen katon alle. Uskovaisena ihmisenä vaimo ripusti sängyn yläpuolelle taulun, jossa luki: ”Tarvitsen Sinua joka päivä.” Mies naulasi sen viereen oman kylttinsä: ”Herra, anna minulle voimaa!”

Renkiä pisti huussissa ampiainen hepin päähän, sai ohjeen liottaa sitä piimässä. Teki niinkun neuvottiin ja aitan takana uitti hepin päätä piimäpäälärissä kun piika kurkisti selän takaa: "oon minä usiasti nähny kun sillä ammutaan mutta ensimmäistä kertaa näjen miten se ladataan".

Mielisairaalan potilas kiipesi lipputankoon ja alkoi laulaa: - Mä oksalla ylimmällä... Kun potials lopulta oli saatu suostuteltua alas lipputangosta, hän puolustautui: - Minun pitää aina silloin tällöin tehdä jotakin hassua. Muuten menen sekaisin!

Tarjoilija, tämä lihahan haisee! - Hetkinen, herra, käyn laittamassa ilmastoinnin päälle.

Miksi ruotsalaiset poliisit kulkevat pareittain? - Kaksi huutaa apua kovempaa kuin yksi.

Mikä on aamurusko? - Kun opettja huutaa naama punaisena jo ensimmäisellä tunnilla.

Pikku-kalle istui ruokalassa rehtorin pöytään. Rehtori sanoi närkästyneenä: - Mistä lähtein kotkat ja siat ovat syöneet samassa pöydässä? - Sorry, taidankin tästä lentää toiseen pöytään, Kalle vastasi.

Kuulehan Petteri, sinulla on taas matematiikan tehtävät tekemättä. Eikö sinulla ole siskoa tai veljeä, joka voisi auttaa sinua kotitehtävissä? - Ei ole vielä, mutta kuukauden päästä on!

http://fi.wikipedia.org/wiki/Yleisurheilun_maailmanmestaruuskilpailut_2003

IAAF World Championships. Paris 2003
http://www.youtube.com/watch?v=nT0VzaHTeLE

Asafa Powell Wins 100m - 9.87s In Awful Weather Conditions @ Gateshed 2008 [ HQ ]
http://www.youtube.com/watch?v=YrLALA9uyYo

2003 World Championships 100m Final
http://www.youtube.com/watch?v=wdAGGn8oWSQ

200m
http://www.youtube.com/watch?v=7qGsxi9zBhY

400m Men WC 2003 Paris
http://www.youtube.com/watch?v=MAkv6n_Pqys

Said-Guerni 2003 World Championship 800 m Final-Men
http://www.youtube.com/watch?v=eCn0rZ3rAGs

2003 IAAF World Championships 5000m
http://www.youtube.com/watch?v=CBIkIIC7CQU

Kenenisa Bekele-Haile Gabrselassie-10,000m Final,World Championships,Paris,2003.(HQ)
http://www.youtube.com/watch?v=s9PZUkhxfTs

bekele en paris 2003
http://www.youtube.com/watch?v=GehPeN3mjVs

Anju Bobby George - Long Jump
http://www.youtube.com/watch?v=dVQp3o18p9E

2003.08 Monde 4x400m M (jones,keita,diagana,raquil,jones)
http://www.youtube.com/watch?v=5KnfJibBx7c

Yago Lamela Paris 2003 Qual. 8.19m (Long jump)
http://www.youtube.com/watch?v=kkWADtpKXso

Forsyth 1997 Athens and Freitag 2003 Paris Mens High Jumps
http://www.youtube.com/watch?v=PRAhhMinHGU

2003 Paris Javelin world Championship Final Round OF THROWS
http://www.youtube.com/watch?v=F6iz7o-LUv8

IAAF World Athletics Championships 2003 Paris Shot put Qualification
http://www.youtube.com/watch?v=GZcEc80rhE8

IAAF World Athletics Championships 2003 Paris Shot put Final
http://www.youtube.com/watch?v=MTPgMBrU2DQ

IAAF World Athletics Championships 2003 Paris Shot put Final2
http://www.youtube.com/watch?v=04YdI0caBF0

Hammer Throw Final IAAF World Champs 2003 Paris
http://www.youtube.com/watch?v=55Z7_uEzdsQ

ivan tikhon hammer throw 83.05m world championships 2003
http://www.youtube.com/watch?v=W5Nl-Ni59cA

Hammer Throw Womens Final Part 1/2 - IAAF World Athletics Championships 2003 Paris
http://www.youtube.com/watch?v=J-r8A4qvjIw

Hammer Throw Womens Final Part 2/2 - IAAF World Athletics Championships 2003 Paris
http://www.youtube.com/watch?v=rXydBELQjzo

Sergey Makarov in the 2003 World Championships 85.44 meters (WINNING THROW)
http://www.youtube.com/watch?v=fceJltVE6Lw

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti