lauantai 11. helmikuuta 2012

LA 11.02.2012













Kuva Hannu Tilus

Päivän sää

Lämpötila aamulla – 3 C, tuuli etelästä 6 m/s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 93 %, lumen syvyys 25 cm. Lämpötila päivällä - 5 C. Aurinko nousee 08.35 ja aurinko laskee 16.43. Päivän pituus 8 t 08 min.

Talvella syntyneelle tytölle annettu nimi, jonka juuret ovat pakanuuden ajassa. Useat kki-loppuiset naisennimemme joutuvat katolisen kirkon kiroihin ja sitä tietä lehmien nimiksi. Sillä tavalla ne kuitenkin säilyvät aikaamme. Toki myös kasvikunnasta tunnetaan talvikki.

Tapahtumat

C-junioreiden ykkösdivisioonassa YJK/JHT voitti GrIFK Ylivieskassa numeroin 6-4. Huomenna YJK/JHT kohtaa Kalajoella Blues-T:n. Imatralla JHT kohtasi Ketterän Suomisarjan jääkiekko-ottelussa. JHT pelasi vain viidellä hyökkääjällä ja viidella puolustajalla. Ketterä voitti ottelun niukasti 5-4. B2-nuorten ykkösdivisoonan jääkiekko-ottelussa JHT/Hermes kohtasi RJK:n Kalajoen jäähallissa ja ottelu päättyi numerooin 5-2 kotijoukkueen voittoon. Ykkössarjan lentopallo-ottelussa HU-Kalajoki kohtasi SURVOn Liperistä. HU-Kalajoki voitti 3-1 (25-22,19-25, 25-18,25-20).

Uutiset

Kreikan kaksipäiväinen yleislakko muuttui tänään paikoin suoraksi anarkiaksi, kun väkivaltaiset mielenosoittajat hyökkäsivät polttopulloin poliisin kimppuun. Ateenan kaduilla järjestettiin useita tuhansia ihmisiä vetäneitä mielenosoituksia. Samaan aikaan väkivaltaiset mellakoitsijat hyökkäsivät mellakkapoliisin kimppuun heitellen viranomaisten päälle katukiviä, romua ja polttopulloja. Poliisi ampui mielenosoittajia kohti kyynelkaasua, jolla pyrittiin hajottamaan hallitsemattomia ihmismassoja.

Kalix sanoi EI
http://www.kuriren.nu/nyheter/default.aspx?articleid=6295816

Ydinpolttoaineen loppusijoitus ja ydinmateriaalin valvonta
http://areena.yle.fi/audio/1327674654297

Yhdysvalloissa radioaktiivinen vuoto ydinovoimalassa
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=2452

Venäjä rakentaa maan ensimmäisen radioaktiivisen jätteen loppusijoitusluolan Sosnovyi Boriin. Vanhan ydinvoimalan viereen on määrä haudata valtava määrä matala- ja keskiaktiivista jätettä. Jätteiden joukossa on myös kymmeniätuhansia vuosia säteilevää plutoniumia.

Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad kertoi lauantaina, että Iran ilmoittaa lähipäivinä merkittävistä uusista ydinvoimahankkeista. Ahmadinejad julisti myös, että kansainvälinen painostus tai pakotteet eivät saa Irania ikinä taipumaan. Hän ei kertonut yksityiskohtia uusista projekteista

Saksan Magdalena Neuner voitti Kontiolahdella 7,5 kilometrin ampumahiihdon pikakilpailun. Suomen Kaisa Mäkäräinen oli toinen ja hävisi Neunerille 12,3 sekuntia. Sekä Mäkäräinen että Neuner ampuivat yhden sakkokierroksen. Kilpailussa kolmas oli Valko-Venäjän Daria Domratsheva (-17,0).

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry
http://www.nra.fi/
http://eduskunta.net/
Markus Jansson
http://markusjansson.blogspot.com/
Mikko Niskasaari
http://www.mikkoniskasaari.fi/

Aluetv.fi
http://aluetv.fi
Verkkomedia
http://www.verkkomedia.org
ProMerit.net - arvojen puolesta
http://www.promerit.net
Samassa veneessä
http://www.samassaveneessa.info/lyhyet-katsaukset/473-kreikka-italia-ranska

Päivän mietelause

Onnensa oivaltaa hitaammin kuin epäonnensa.
Ilo olemassaolosta on suurin onni.
Ei onnea löydä etsien vaan eläen.
Onnellinen hän joka saa olla oma itsensä.
Onni suosii rohkeaa.
Ovi onneen aukeaa ulospäin.

Mielipiteeni
Kuntauudistus
http://www.vm.fi/vm/fi/05_hankkeet/0107_kuntauudistus/index.jsp

Kuntauudistusesitys on susi. Kysymys on kokoomuslaisesta politiikasta mikä lähtee ylhäältä päin määrämisestä. Ensin olisi ratkaistava valtion hallinnon uudistus ja määriteltävä tarkemmin valtion ja kunnan tehtävät. Myös alueellisesta demokratian toteuttamisesta pitää olla suunnitelma. Kuntauudistuksella ei saada säästöjä aikaan, vaan kustannukset vain nousevat kuntaliitosten yhteydessä.
Säästyykö rahaa?
http://areena.yle.fi/video/1328851547208

Kuntauudistus heikentää demokratiaa
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2012/02/tutkija_kuntauudistus_heikentaa_demokratiaa_3247676.html

Kuntaliitto
http://www.kunnat.net/fi/palvelualueet/uusikunta2017/kuntauudistus/Sivut/default.aspx

http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/valtio_ja_kunnat/kunnat_ja_kunnallishallinto/kuntauudistus/

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Jos mulle sydämesi annat_0001.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=wJKPk01qnuk&feature=related

En ole mitään_0001.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=nk78a9-8THE&feature=related

Täyttä kultaa_0001.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=jU_V89UEQ5I&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 98,4 kg, verenpaine 164 /106, lepopulssi 51. Aamujumppa 30 min/ 1110 min . Kävely 9 km / 142 km.

Loppukevennys

Ruotsin armeijan oppitunnilla kuultua: Vääpeli: - Miten vihollista voi hämätä ? Alokas: - Herra vääpeli, Esimerkiksi kun panokset loppuvat, niin jatketaan ampumista, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vääpeli: - Entä miten estäisitte vihollista käyttämästä maan rautateitä? Alokas: - Polttaisin kaikki matkaliput, herra vääpeli

Huumorin kukka se on maailman kaunein kukka, ja paskassa se parhaiten kasvaa.

Opettaja näytti peniksen kuvaa kysyen mikä se on? Kalle vastasi että isillä on noita kaksi. Pieni, jolla se pissaa ja suurempi jolla se pesee äidin hampaat.

Varuskunnan sairaalassa häärinyt siivoojatar oli vahingossa töytäissyt hyllyltä alas virtsanäyteputkilon, joka tietysti rikkoontui. No, nokkelana tyttölapsena siivoojamme otti hyllystä tyhjän vastaavan ja lurautti tilalle oman tuotoksensa. Eipä aikaakaan, kun alokas Koistinen kutsuttiin varuskunnan lääkintämajurin puheille ja tämä ihmettelemään, että miten on mahdollista, kun meidän tutkimustulostemme mukaan te olette raskaana Johon alokas Koistinen häpeillen ja vältellen änkyttää, että: Sitähän min ä sille kersantillekin sanoin, että ei tästä hyvä seuraa!

Kaksi pikkupoikaa kiisteli kummalla on tyhmempi äiti. Toinen pojista sanoi: - Kyllä meidän äiti on tosi tyhmä: se osti meille mökille astianpesukoneen, mikron ja pyykinpesukoneen, eikä meillä edes ole sähköä mökillä! Toinen pojista tokaisi tähän: Ei tuo vielä mitään... Meidän äiti on vieläkin
tyhmempi se lähti risteilylle ja otti mukaan 3 pakettia kondomeja eikä sillä ole edes pippeliä!!!

Tyttö liotteli varpaitaan Laatokassa. Suomalaisturisti istahti viereen ja kysyi: -Kuinka lämmintä vesi on? Tyttö katsoi pitkään. - Mie oon Käkisalmelainen huora enkä mikkään helevetin lämpömittari!... :)

Nainen seisoi alastomana makuuhuoneen peilin edessä. - Tunnen itseni kauheaksi. Näytän vanhalta, lihavalta ja rumalta. Tarvitsen nyt todella kivan kohteliaisuuden sinulta, rakas. Vastaus tuli: - Sinulla on hyvä näkö.

Pariisin olympialaiset 1900
http://www.olympic.org/paris-1900-summer-olympics

Paris 1900: The Games of the II Olympiad
http://www.youtube.com/watch?v=3d_ITfk49-A&feature=related

Olympics 1900 Paris Olympiade SelMcKenzie Selzer-McKenzie
http://www.youtube.com/watch?v=KYs8KrGcVUg

Tulokset 1900
http://www.sporting-heroes.net/athletics-heroes/stats_athletics/olympics/1900_m.asp

http://kiat.net/olympics/history/02paris.html

http://olympic-museum.de/part_count/1900.htm

http://www.guy-sports.com/olympics/olympics_1900_paris.htm

http://www.olympicgameswinners.com/index.php?

http://www.guardian.co.uk/artanddesign/gallery/2011/jun/21/olympics-2012#/picture=375980728&index=1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti