tiistai 3. tammikuuta 2012

TI 03.01.2012
















Armi Aavikon kuolemasta tuli eilen kuluneeksi tasan kymmenen vuotta. Olin Armi Aavikon missivuotena PKO-Sokoksen tavaratalotarkastaja ja Armi Aavikko oli esittelemässä Bonbella-patjoja. Muistan Armi Aavikon erittäin miellyttävänä ihmisenä. Katso http://muistot.hs.fi/muistokirjoitus/230/armi-aavikko

Päivän sää

Lämpötila aamulla – 3 C, tuuli idästä 7 m / s, pilvistä ja ajoittaista lumisadetta, suhteellinen kosteus 96 %. Lämpötila päivällä 0 C. Lumen syvyys 10 cm. Aurinko nousee 10.16 ja aurinko laskee 14.42. Päivän pituus 4 t 25 minuuttia.

Suomen Elmerin saksalainen esikuva Elmar, Elmer merkitsee ”kaikkialla kuuluisaa”. Kansan suussa Elmer on lyhentynyt mm. Elmoksi, joka on otettu almanakkaankin. Toisaalta Elmo on ensinnä, jo 1800-luvun loppupuolella, muovattu nimeksi suomalaisuusmielisen perheen esikoispojalle, kuin odotettua Elma-tyttöstä ei syntynytkään.

Tapahtumat

Katsoin aamulla televisiosta ohjelman Ruuan tulevaisuus. Ohjelma herätti paljon ajattelemisen aihetta. Katsoin myös luonto-ohjelman Seitsemällä merellä sekä koko maan maakuntauutiset.

Esko-Juhani Tennilän kolumni
http://www.yle.fi/uutiset/nakokulmat/2012/01/arvonlisaveron_korotus_kolhisi_pienituloisia_3146181.html

Ilkka Kakko
http://ilkkakakko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/84064-lamavelallisten-myynti-velkaorjiksi-norjaan-mita-vastaavat-paavo-lipponen-ja-suvi-anne-siimes

Uintilippujen hinnat – ryöstörahastusta Kalajoella

Kalajoki Sanifani 15,00 euroa
Kannuksen uimahalli 4,50 euroa, eläkeläiset 4,00 euroa
Ylivieskan uimahalli 4,60, tyttömät 3,70
Raahen uimahalli 5.00 euroa, eläkeläiset ja työttömät 3,50 euroa
Kokkolan uimahalli 5.20 euroa ja eläkeläiset 3,70 euroa

Uimahallin toimintakuluihin Kalajoen kaupunki käyttää vuodessa n. 1 miljoonaa euroa. Uimahallin toiminnoista eli rahastamisesta vastaa kunnallinen Kalajoen Hiekkasärkät Oy. Yhtiöllä ei ole varsinaisia toimintatuloja lukuunottamatta niitä kiinteistöjen vuokratuloja, jotka kuulusivat Kalajoen kaupungille. Käsittämätöntä etteivät tilintarkastajat ole puuttuneet asiaan. Lisäksi Kalajoen Hiekkasärkät Oy:llä palkkalistoillaan toimitusjohtaja, markkinointipäällikkö, talouspäällikkö ja lisäksi osa-aikainen tyäntekijä. Kalajeon Hiekkasärkät Oy:n palkkalistoilla on ollut myös Aija Tilvis, joka aikanaan otettiin Kalajoen kauungin palvelukseen ilman, että paikka oli avoinna. Menettely on niin sanottua ”hyvä sisko-toimintaa”. Kun asiasta alettiin kiinnostua päättäjein keskuudessa, niin heille kerrottiin, että henkilö onkin Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n palkkalistoilla. Nyt ihmetellään, että millä palkkalistoilla henkilö nyt on, kun hän ei Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n toimitusjohtajan Esa Siirilän mukaan Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n palkkalistoilla. Kalajoen uimahalli on talvella pitkän ajan kiinni jokavuotisten korjaustoiden takia. Muilla paikkakunnilla ei ole varaa pitää kiinni uimahallia, mutta Kalajoella kaikki on mahdollista. Uusi Kalajoen markkinointilausekin on ”Piirun verran parempi”.

Uutiset

Sauli Niinistön kannatus presidentinvaaleissa on laskenut rajusti, viisi prosenttiyksikköä kahden viikon takaiseen HS-gallupiin verrattuna. Kokoomuksen ehdokkaan suosio on kuitenkin yhä omaa luokkaansa, 38 prosenttia kaikkien vastaajien keskuudessa. Alkaa näyttää väistämättä siltä, että vaaleissa mennään toiselle kierrokselle. Kakkospaikasta käydään kuitenkin kova kisa. Sdp:n Paavo Lipposella ja vihreiden Pekka Haavistolla on seitsemän prosentin kannatus, keskustan Paavo Väyrynen ja perussuomalaisten Timo Soini saisivat nyt yhdeksän prosenttia äänistä.

Kymmenettuhannet ihmiset osoittivat mieltään Unkarin uutta perustuslakia vastaan Budapestissa maanantaina. Kriitikkojen mukaan perustuslaki kaventaa kansalaisten oikeuksia. Järjestäjien mukaan protestoijia oli lähes 100 000.Vuodenvaihteessa voimaan tullutta perustuslakia ovat arvostelleet kovin sanoin muun muassa EU, Yhdysvallat ja ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.

Unkarin valtionvelka on korkeimmillaan sitten 1995, sanoi maan keskuspankki maanantaina. Keskuspankin tilaston mukaan Unkarin velka oli syyskuun lopussa vajaat 83 prosenttia bruttokansantuotteesta eli 22,9 triljoonaa forinttia (n. 72 miljardia euroa).

Suomi otti voiton Slovakiasta alle 20-vuotiaiden MM-kisojen puolivälierässä maalein 8-5. Peli ei ollut täydellistä, mutta riittävän tehokasta. Seuraava etappi ovat mitalipelit. Välierässä vastaan asettuu Ruotsi.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
http://www.promerit.net/avainsanat/erkki-aho/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/
http://eduskunta.net/
Markus Jansson http://markusjansson.blogspot.com/
Mikko Niskasaari http://www.mikkoniskasaari.fi/

Aluetv.fi
http://aluetv.fi
Verkkomedia
http://www.verkkomedia.org
ProMerit.net - arvojen puolesta
http://www.promerit.net
Samassa veneessä
http://www.samassaveneessa.info/lyhyet-katsaukset/473-kreikka-italia-ranska

Päivän mietelause

Kukaan rehellinen mies ei ole vielä katunut rehellisyyttään.
Muutamat rehelliset miehet ovat arvokkaammat kuin kokonainen lauma muita.
Rohkeus kasvaa uskaltaessa ja pelko epäröidessä.
Kaino koira jää usein ilman lihaa.
Sen on oltava vaatimaton, joka haluaa miellyttää.
Äänettömyys on hölmöjen hyve.

Mielipiteeni

Suomessa ulkomaalaisille työntekijöille eivät kaikki työnantajat maksa TES:n mukaisia palkkoja. Asia kierretään siten, että ulkomaiset työntekijät ovat ulkomaisen firman palveluksessa ja kotimainen työnantaja ostaa palvelut ulkomaiselta firmalta. Minulle on tullut palautetta siitä, että turkistarhoilla, teollisuudessa ja maataloudessa käytetään tällaista ”filunimenettelyä”. Minä lähden siitä, että ulkomaalaisten työntekijöiden on saatava TES:n mukainen palkka ja työehdot. Ryhdyn toimenpiteisiin sen puolesta,että Kalajoella ja lähialueella ulkomaalaiset työntekijät tulevat saamaan oikeaa palkkaa. En katso hyvällä ulkomaalisten firmojen rahastusta ulkomaalasella työvoimalla. Perästä kuuluu sanoi torventekijä. Uskon, että kevään aikana asia saadaan järjestykseen. Olen jo keskustellut henkilön kanssa, joka ryhtyy hoitamaan asian kuntoon.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

lähemmäksi_0001.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=qaRHFcP0L4U&feature=related

Olet kaikki_0001.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=KM-qGeoJy-w&feature=related

Kuunsiltaa kulkea sain_0001.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=2otEV8tQ3OM&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 98,7 kg, verenpaine 174 / 109, lepopulssi 46. Aamujumppa 30 min. Kävely 9 km / 24 km. Uinti 1000m / 2000 m.

Loppukevennys

Miksi väsyneenä kannattaa seisoa hevosen takana? - Voi saada uutta potkua elämäänsä.

Mitä pyromaani sanoi sateella? - Tästä on liekki kaukana.

Mikä on maailman uskollisin eläin? - Munkkipossu.

Miksi purukumi meni tien yli? - Se oli tarttunut kanan jalkapohjaan.

Miksi linnut eivät ole urheilullisia? - Ne eivät pelaa pesistä.

Miten kissalta saa maitoa? - Varastamalla sen lautaselta.

Mikä koe on yhtä helppo kaikille oppilaille? - Pissakoe.

Isä Pikku-Kallelle: - Ilokseni voin todeta, ettei näillä numeroilla ainakaan ole luntattu.
Vanhempi pariskunta vei Kultaista noutajaansa eläinlekurille koiran väsymyksen takia; lekuri otti kokeet ja ilmoitti että koiralla on periytyvä diabetes, johon vanha rouva nopeasti katsoen mieheensä, ei meidän puolellamme ole diabetesta suvussa...

Jukka Keskisalon kultajuoksu Göteborgin EM-kisoissa 2006
http://www.youtube.com/watch?v=VKjfK9C18Po&feature=related

Matti Heikkisen maaliintulo
http://www.youtube.com/watch?v=pdNHgWcEKfM&feature=related

Miehet 90 v. 100m MM-kisat, Lahti 2009, Finland
http://www.youtube.com/watch?v=na9PFwi6s6c&feature=related

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti