sunnuntai 29. tammikuuta 2012

SU 29.01.2012



















Päivän sää

Lämpötila aamulla – 19 C, tuuli idästä 3 m/s, selkeää ja poutaa, suhteellinen kosteus 82 %, lumen syvyys 21 cm. Lämpötila päivällä – 18 C. Aurinko nousee 09.16 ja aurinko laskee 15.59 Päivän pituus 6 t 43min.

Valtteri on saksalaisperäinen nimi, joka tunnetaan Waltharin laulusta jo 900-luvulta. Merkitys ”valtias, joukon johtaja” lienee poikinut monissa maissa kantanimestä koko joukon sukunimiä. Suomalaiseen almanakkaan Valtteri saatiin vuonna 1929.

Tapahtumat

Kävin katsomassa ja kuuluttamassa C-junioreiden ykkösdivisioonan jääkiekko-ottelun YJK/JHT vastaan TJK Hockey. Kotijoukkue voitti numeroin 9-6. Tästä ottelussa oli poissa kotijoukkueen tähitpelaaja Jonne Tammela, joka eilen sai kyseenalaisen kymmenminuuttisen Pelicans-ottelussa ja näin 10-tili tuli täyteen. Eilen vierasjoukkueen eli Pelicansin pelaaja seurasi Jonne Tammelaa yli puolikentästä ja otti hänet tiukkaan kuristukseen. Tilanteesta myös Jonne Tammela sai jäähyn. Ei voinut välttyä vaikutelmalta, että tavoitteena oli eliminoida kotijoukkueen parhaan pelaajan pelaaminen. Minulle ei tullut selväksi oliko ohjeet teolle valmentajalta vai ei.
JHT Kalajoki hävisi HCK:lle suomisarjan jääkiekko-ottelussa Keravalla numeroin 5-3.
B2-junioreiden ykkösdivisioonan jääkiekko-ottelussa JHT/Hermes hävisi JokiPojille numeroin 3-8.

Uutiset

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan eläkkeelle jäävää toimitusjohtajaa Sixten Korkmania, 63, painaa 1990-luvun lamaa edeltävä aika, jolloin hän toimi valtiovarainministeriössä virkamiesjohdossa. Syyttömät kärsivät, kun hallitus teki hätiköidysti päätöksiä, usein kiireisissä kriisikokouksissa, hän sanoo. Mielessä on erityisesti kesä 1991. Talous oli ylikuumentunut ja finanssipolitiikka oli suhdanteeseen nähden löysää. Vahvan markan politiikkaa päätettiin kuitenkin jatkaa. Markka sidottiin laskennalliseen eurovaluuttaan ecuun, ja devalvaatiota eli rahan ulkoisen arvon heikentämistä lykättiin. Suhdannetilanne jatkoi heikkenemistään. Korkman vastusti linjausta ja oli päätöstilanteessa julkisesti eri mieltä kuin esimiehensä valtiovarainministeri Iiro Viinanen. Hän ajattelee edelleen, että hänen kuten muidenkin olisi pitänyt tehdä noina vuosina paljon toisin.

Taitoluistelija Kiira Korpi kirkasti viimevuotisen pronssimitalinsa Sheffieldin EM-kisoissa hopeiseksi. Korven edellä pysyi kisaa jo lyhytohjelman jälkeen johtanut Italian kultamitalisti Carolina Kostner.

Joukko historiantutkijoita haluaa Pohjoismaiden turvallisuusviranomaisten hallussa olevan Stasi-aineiston käyttöönsä.Turun yliopiston dosentin Kimmo Elon mukaan Pohjoismaat ovat muihin maihin verrattuna kummallinen poikkeus, sillä aineisto on julistettu niissä enemmän tai vähemmän salaiseksi.

Näin Suomea kupataan
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/01/29/nain-suomea-kupataan-entistakin-raikeammin/201221968/170

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry
http://www.nra.fi/
http://eduskunta.net/
Markus Jansson http://markusjansson.blogspot.com/
Mikko Niskasaari http://www.mikkoniskasaari.fi/

Uuden kauppasodan korvaukset
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=2415

Aluetv.fi
http://aluetv.fi
Verkkomedia
http://www.verkkomedia.org
ProMerit.net - arvojen puolesta
http://www.promerit.net
Samassa veneessä
http://www.samassaveneessa.info/lyhyet-katsaukset/473-kreikka-italia-ranska

Päivän mietelause

Avioero on peli jota lakimiehet pelaavat.
Perhe on sivistyksen sydän.
Talo ei merkitse kotia.
Siellä paratiisi missä äiti ja lapset.
Lapset ovat ankkureita, jotka pitävät äidin kiinni elämässä.
Viisas äiti on alituisesti saatavilla olematta aina läsnä.

Laulu mikä on jäänyt mieleeni

Cherryland - Mind sa ei saa
http://www.youtube.com/watch?v=1k7u77qyafw&feature=related

SLÄM - Ei Saa Mind
http://www.youtube.com/watch?v=l3oE3tHeRNY&feature=related

Lamice - Kehad Kuumad
http://www.youtube.com/watch?v=QmJHWxUtmpo&feature=related

Mielipiteeni

Oikeus- ja asianajajamafia
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/10/oikeus-ja-asianajajamafia.html

Kirottu salaisuus
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2011/07/kirottu-salaisuus_16.html

Pankkikriisi ja sen seuraukset
http://pankkikriisi.blogspot.com/

Pankkikriisin karmea totuus
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/11/pankkikriisiselvitys-karmea-totuus.html

Toteutuksen valvonta
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/12/toteuksen-valvonta.html

Arvoisa tasavallan presidentti Tarja Halonen
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/11/arvoisa-tasavallan-presidentti-tarja.html


Terveys ja liikunta

Paino 98.0 kg, verenpaine 172 / 106, lepopulssi 56. Uinti 1000 m / 4000 m.

Loppukevennys

Pieni turistihotelli kuhisi huhua iltapäivähäistä, joissa sulhanen oli 89 v ja morsian 22 v. Sulhanen näytti heikolta ja kaikki pelkäsivät että hääyö tappaisi hänet, sillä morsian näytti terveeltä nuorelta ja pirteältä. Mutta kas kummaa, seuraavana aamuna morsian tuli alas pääportaita hitaasti askel askeleelta, roikkuen kaiteessa kuin elämästään. ... Hän meni hotellissa pienen kaupan tiskille. Huolestuneesti portieeri kysyi, 'Mitä teille on oikein tapahtunut? Näytätte kuin olisitte paininut
alligaattorin kanssa!' Morsian haukkoi henkeään, 'Voi hyvä Jumala! Hän kertoi minulle säästäneensä 70 vuotta ja minä luulin hänen tarkoittavan rahaa!

Blondi menee aseman lipunmyyntipisteeseen pitäen sylissään koiraa. - Tuohan on aivan älytöntä, blondi sanoo ja osoittaa kilpeä jossa lukee: "Liukuportaissa on pidettävä koira sylissä". - Minulla meni tunti ennen kuin löysin tämän koiran!

Nainen ja mies istuivat olohuoneessa ja mies tokaisi vitsillä: - Sitten kun sinä kuolet, minä kaiverrutan sinun hautakiveesi tekstin "tässä makaa vaimoni, kylmänä niinkuin aina." Vaimo tästä närkästyi ja tokaisi miehelleen: -Sitten kun sinä kuolet, niin minä kaiverrutan sinun hautakiveesi että "tässä makaa mieheni, jäykkänä vihdoinkin."

Blondi meni Elisan myymälään ja kysyi voisiko hän soittaa äidilleen Amerikkaan. Mies tiskin takana sanoi: "Totta kai, mutta se maksaa ainakin 10 euroa. "Blondi siihen että: "Eihän minulla niin paljoa rahaa ole.Teen mitä tahansa että saan soitettua äidille. "Mies tiskin takana kohottaa kulmakarvoja ja kysyy "Ihan mitä tahansa?" "Kyllä, kyllä asia on todella tärkeä" blondi sirkutti. "No siinä ... tapauksessa. Tulehan tuonne päin." Blondi sen kummemmin ihmettelemättä tietenkin meni perässä."Tule sisään ja laita ovi kiinni" mies sanoi ja blondi totteli. "Nyt mene polvillesi" ja taas blondi teki työtä käskettynä. "Vedä vetoketjuni auki" ja blondi veti. "Ja nyt...ota se ulos" Blondi tarrasi siihen molemmin käsin ja piti pienen tauon vähän ihmetellen,,,Mies sulki silmänsä ja kuiskasi "No... rohkeasti vaan" Blondi vei suunsa hitaasti lähemmäksi ja sanoi varovasti: "Äiti..? minä täällä ...kuuluuko?"

Tulkitse miehen treffi-ilmoitus oikein:

4-kymppinen ..................... 55
Seikkailunhaluinen ...............Maannut kaikkien kanssa
Urheilullinen .................. vain vähän lihaksia
... Normaalin näköinen ........... Naama on kuin petolinnunperse
Komea ................. Patologinen valehtelija
Hyväntuulinen .......... Käyttää paljon lääkkeitä
Hyvä koulutus .................. amis
Feministi .................. sovinisti
Hauska ....................... Ärsyttävä
Hellä .................... Tylsä
Hyvä kuuntelija ............. Autistinen
Vanhanaikainen ............. pelkkää suihinottoa
Avomielinen ............... Epätoivoinen
Ulospäin suuntautunut ........ Äänekäs ja hävettävä
Kiihkeä ................ Juoppo runkkari
Runollinen ...................... Masentunut
Romanttinen .................. rynkyttää naisen mustelmille
Muodokas ................ Ihan vitun läski
XL- kokoinen ................ Ei mahdu ovesta
Haluaa sielunkumppanin......Mustasukkainen stalkkeri
Leski ..................... Murhaaja

grenoble olympics 1968
http://www.youtube.com/watch?v=KHZ8b-ECR14

Olympics 1968 Grenoble Winter Games Opening Ceremony Film by SelMcKenzie Selzer-McKenzie
http://www.youtube.com/watch?v=fZfUn0zn-Zc

Peggy Fleming - 1968 Olympics LP
http://www.youtube.com/watch?v=Pw9XZAA72lw&feature=related

Peggy Fleming 68 US Nat
http://www.youtube.com/watch?v=SdPKgg8SGys&feature=related

1968 winter olympic Grenoble 5km women's cross country skiing.avi
http://www.youtube.com/watch?v=esTF-r34Z28

Winter Olympics Grenoble - 1968 - Czechoslovakia - Soviet Union ( CSSR -SSSR )
http://www.youtube.com/watch?v=XTmt-xGdF6Q&feature=related

Jean Claude Killy
http://www.youtube.com/watch?v=j7dCVc8Dntw

Soviet Hockey Triumph at Grenoble in 1968
http://www.youtube.com/watch?v=k70SxeBJhPg

Olympische Winterspelen te Grenoble (1968)
http://www.youtube.com/watch?v=aDTvVqtlZM0&feature=bf_next&list=PL68C4D5A768B3457C&lf=results_main

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti