maanantai 9. tammikuuta 2012

MA 09.01.2012


















Päivän sää

Lämpötila aamulla – 6 C, tuuli etelästä 3m / s, melko pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 98 %. Lumen syvyys 15 cm. Lämpötila päivällä – 7 C. Aurinko nousee 10.06 ja aurinko laskee 14.56. Päivän pituus 4 t 50 min.

Nimiryhmän nestori on Veli, 1800-luvun lopun suomalisuusmielisiä nimiä. Veli esiintyi ensi kertaa kirkonkirjoissa jo 1800-luvun puolivälissä muodossa Welly. Hetimiten kintereillä almanakassa seurasi Veikko ja hännänhuippuna Veijo, joka on kahden edellisen hellittelymuoto.

Tapahtumat

Tänään oli Kalajoen kaupunginhallituksen kokous. Esityslista kuvassa. Asialistalla oli myös Vestia Oy:öön liittyviä asioita. Niiden käsittelyyn en ollut tyytyväinen. Palaan asiaan Kalajoki-blogissani lähipäivinä.
Kävelylenkilläni huomasin kuinka koululainen ajeli pyörällä välittämättä muusta liikenteestä Merenojan koulun läheisyydessä. Autoilija onnistui kuitenkin välttämään kolarin koululaisen kanssa. Mieleeni tuli heti ajatus Merenojan koulun yhteinäiskouluhaaveesta. Liikennemäärät kasvaisivat rajusti ja nytkään ei voida taata koululaisille turvallista koulumatkaa.

Huomenta Suomi-ohjelma pyysi Facebook-sivuilla aiheita, joista voisi kysyä huomenna Eva Biaudetilta. Lähetin seuraavan viestin Huomenta Suomi Facebook-sivuille:

Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 ministeri Suvi-Anne Siimeksen allekirjoittamalla kauppakirjalla Arsenal-omaisuudenhoitoyhtiöiden saatavat. Nämä 12,2 miljardin saatavat (76 000 saatavaa) myytiin 5 %:lla todellisesta arvosta. Velallisille ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta vapautua veloistaan tuolla 5 %:n summalla.
Helsingin Sanomien 1.4.2000 julkistaman uutisen mukaan osa lainoista oli jo maksettu ja siten perintäkelvottomia. Perintäkelvottoman velan luovuttamisesta perittäväksi on säädetty rikoslain 36 luvun 1-3 §:ssä (petos). Kysymys on törkeästä petoksesta, jos asiaa tarkastellaan Suomen rikoslain pohjalta. Jo maksettujen lainojen perimisestä on raportoitu Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa vuonna 2000: tuhannesta tarkastetusta reklamaatiosta noin kymmenesosa todettiin aiheellisiksi; lainaa ei enää ollut olemassa. Lisäksi noihin myytyihin saataviin sisältyi valtava määrä yrittäjien velkoja, mikä merkitsee sitä, että nuo yrittäjät ovat lopun elämäänsä velkahirressä ja Suomessa on yrittäjäpula.
Talouspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa 29.11. mukana olivat Paavo Lipponen, Olli-Pekka Heinonen, Suvi-Anne Siimes ja Eva Biaudet. Kokouksessa 8.12.: Sauli Niinistö, Olli-Pekka Heinonen, Sinikka Mönkäre, Kalevi Hemilä, Suvi-Anne Siimes ja Erkki Tuomioja.
On täysin perusteltua vaatia, että valtio purkaa Aktiv Hansa-kaupan sekä vapauttaa ylivelkaantuneet kohtuuttomasta oikeustoimilain ja perustuslain vastaisesta asemastaan kokonaan. Silloin noin 76 000 ylivelkaantuneen asemaa helpotetaan ratkaisevasti. Yhteiskunnan kannalta meillä on varaa sijoittaa tähän 600 miljoonaa markkaa ja saada sitä kautta onnellisempi loppuelämä mahdollisille rikosten uhreille.

Uutiset

Terveyskeskuksissa on noin tuhannen lääkärin vaje ja lääkärin puheille pääsy saattaa kestää viikkoja. Lääkäripäivillä puhuneen asiantuntijan mukaan valtio on siirtänyt ongelmat kuntien vastuulle.

Pohjalaiset sähköyhtiöt eivät ole laskemassa sähkön hintaa kuluttajille. Paineita hinnanlaskuun kuitenkin monissa yhtiöissä on, sillä pohjoismaisessa sähköpörssissä sähkön hinta on laskenut rajusti koko viime vuoden ja suunta jatkuu samana.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
http://www.promerit.net/avainsanat/erkki-aho/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/
http://eduskunta.net/
Markus Jansson http://markusjansson.blogspot.com/
Mikko Niskasaari http://www.mikkoniskasaari.fi/

Aluetv.fi
http://aluetv.fi
Verkkomedia
http://www.verkkomedia.org
ProMerit.net - arvojen puolesta
http://www.promerit.net
Samassa veneessä
http://www.samassaveneessa.info/lyhyet-katsaukset/473-kreikka-italia-ranska

Päivän mietelause

Joka ei muista omaa lapsuuttaan on huono kasvattaja.
Kaiken kunnollisuuden lähde on hyvä kasvatus.
Musiikki on avain naisen sydämeen.
Elämä on taistelua.
Suurimmat edistysaskeleet saavat alkunsa ihmisen tyytymättömyydestä.
Piru voi puhua raamatunlausein saavuttaakseen tarkoituksensa.

Mielipiteeni

Vastustan ydinvoimalan rakentamista Pyhäjoelle. Kehotan kansalaisia allekirjoittamaan seuraavan adressin
http://www.adressit.com/ydinvoimakansanaanestys

Kun saadaan kokoon 50 000 nimeä, niin asiasta on järjestettävä kansanäänestys.
Kehotan kansalaisia liittymään myös seuraavaan sivustoon

Ei ydinvoimaa Pyhäjoelle
http://www.facebook.com/#!/groups/63451671555/

Kehotan kansalaisia kohdistamaan painostusta Fenno-Voiman osakkaita kohtaan.

http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/yritystutkija-fennovoiman-osakaspohja-vaarassa-romahtaa/924696

Vältämme ydinsähköä ja ydinvoimaosakkaitten tuotteita
http://www.adressit.com/ydinvoimaboikotti

Ydinvoiman vastustamiselle esitän perusteluina seuraavat asiat:
Säteilevä tulevaisuus
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/04/sateileva-tulevaisuus.html


Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Tarja Lunnas - Salamoi....wmv
http://www.youtube.com/watch?v=FyZSjH945zw&feature=related

Tarja Lunnas - Länsituuli.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=nMrQ-ZCBHq8&feature=related

Tarja Lunnas -Minkä vuoksi sitten rakastuttiin
http://www.youtube.com/watch?v=uMmhZC_7L9w&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 97,9 kg, verenpaine 171 / 112, lepopulssi 50. Aamujumppa 30 min / 210 min. Kävely 10 km / 44 km.

Loppukevennys

Mikä on aamurusko? - Kun opettaja huutaa naama punaisena jo ensimmäisellä tunnilla.

Tuliko kukaan tänään bussilla kouluun? - Ei, koska bussi ei mahdu sisään koulun ovista.

Pikku-kalle istui luokassa pipo päässä. Opettaja kysyi: - Paleleeko Kallen päätä? - Ei palele, kun on pipo päässä.

Mikä on opettajien suosikkilomakohde? - Ja-maikka

Milloin vuorikiipeilijän ei kannata huutaa apua? - Silloin, kun hän roikkuu jyrkänteeltä hampaittensa varassa.

Hotellin vastaanotossa: - Huoneeni on siivottu huonosti. Sängyn allakin on pölyä. - Mutta hyvä herra, ette kai te siellä aio nukkua?

Mikä on Yrjön äidin nimmi? - Anna Ylen.

- Miksi Riverdance syntyi Irlannissa? - Pubeissa oli vain yksi vessa.

CZE-FIN 2-3
http://www.youtube.com/watch?v=u4HJHwsgY6Q&feature=related

CZE-FIN 2-4
http://www.youtube.com/watch?v=yNcK4_DFQuQ&feature=related

FIN-CAN 1-0
http://www.youtube.com/watch?v=1fiL8oeJlOY&feature=related

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti