lauantai 14. tammikuuta 2012

LA 14.01.2012














Päivän sää

Lämpötila aamulla – 4 C, tuuli pohjoisesta 8 m /s, pilvistä ja vähäistä lumisadetta, suhteellinen kosteus 78 cm. Lämpötila päivällä – 6 C, lumen syvyys 30 cm. Aurinko nousee 09.56 ja aurinko laskee 15.11. Päivän pituus 5 t 14 min.

Sakari ja siitä lyhentynyt Saku ovat suomalaisia vastineita nimelle Sakarias, alkuaan Zacharias. Nimi on heprealaista lähtöä ja merkitsee ”Jahve on muistanut”. Raamatun kuuluisimpia Sakariaksia oli Johannes Kastajan isä, pappi Sakarias.

Tapahtumat

Kävin katsomassa Suomisarjan jääkiekko-ottelun JHT – RoKi. RoKi voitti ottelun numeroin 3-7. YJK/JHT voitti C-poikien ykkösdivisioonan ottelussa JokiPojat numeroin 4-1.

Kalajoen vaalimainostaulusta oli jo revitty Arhinmäenkin mainos pois Niinistön ja Väyrysen mainosten lisäksi.

Uutiset

Maijala ja Halmeenpää Brysselissä
http://prohkivi.vuodatus.net/blog/3125939/eu-edelleen-kuulolla-fennovoiman-hankkeessa/

Neuvottelut Kreikan velkajärjestelyistä ovat kaatuneet perjantaina, kertoo talouslehti Financial Times.Lehden mukaan alkaa olla entistä todennäköisempää, että Kreikasta tulee ensimmäinen kehittynyt maa 60 vuoteen, joka ajautuu täydelliseen maksukyvyttömyyteen.Keskeytyksen takana ovat Kreikan yksityiset velkojat. Pankkeja ja rahoituslaitoksia edustavat pääneuvottelijat kertovat julkilausumassaan, että tuorein sopimusehdotus ei tyydytä kaikkia neuvotteluiden osapuolia. FT:n mukaan tämä viittaa selvästi Kansainväliseen valuuttarahastoon (IMF), joka on vaatinut suurempia leikkauksia yksityisen sektorin Kreikan-saataviin.

Keskustan Paavo Väyrynen on vahvimmin kiinni presidentinvaalien toisen kierroksen paikassa, ilmenee Ilta-Sanomien tuoreesta kyselystä. Kisa kakkossijasta on kuitenkin edelleen erittäin tiukka. Vihreiden Pekka Haavisto on kyselyn mukaan aivan kannoilla. Ehdokkaan nimenneistä vastaajista Väyrystä äänestäisi nyt 13 prosenttia. Haavisto on kuitenkin 12 prosentin kannatuksella aivan tuntumassa ja virhemarginaalin sisällä

Kolme korkeata poliisia rikkoi lakia - ei tuomiota
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/kolme-korkeata-poliisia-rikkoi-lakia---ei-tuomiota/art-1288441923241.html

Erkin kommentti: Tero Haapalan osalta tämä ei ollut viimeinen virkavelvollisuuksien laiminlyönti, vaan tällaisista minulla on useita näyttöjä. Tero Haapala on kieltäytynyt jatkuvasti tutkimasta esittämiäni rikotutkintapyyntöjä. Mielestäni on turha katsoa Tero Haapalan toimia sormien läpi. Tuollaisella asenteella tarvitsee kengän kuvan perseeseen. Poliisijohtaja Mikko Paatero on 14.1.2012 ykkösaamun haastattelussa. Laitoin juontajalle Petri Kejoselle seuraavan sähköpostiviestin:

From: E.Aho
Sent: Saturday, January 14, 2012 10:37 AM
To: petri.kejonen@yle.fi
Subject: Kysymykset Mikko Paaterolle

Kysymykset poliisijohtaja Mikko Paaterolle
1. Miksi poliisi ei tutki?
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2011/12/apuaisvaltakunnansyyttaja-jorma-kalske.html

2. Minun oli pakko rikkoa lakia, koska poliisi toimii rikollisesti!
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2012/01/tahallinen-liikennerikkomus.html

3. Miksi poliisijohtaja Mikko Paatero ei vastaa vaikka kysytään?
Avoin kirje poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/02/avoin-kirje-poliisiylijohtaja-mikko.html

Erkki Aho
Kalajoen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja
http://www.erkkiaho.com/henkilo.html

gsm 044-3025948

Pohjois-Korea kiisti lauantaina voimakkaasti, että se olisi rankaissut niitä, jotka eivät surreet tarpeeksi maan johtajan Kim Jong-ilin kuolemaa. Joidenkin eteläkorealaisten mediatietojen mukaan Pohjois-Korea olisi lähettänyt jopa puoleksi vuodeksi työleireille kansalaisia, jotka eivät osallistuneet julkisiin surutilaisuuksiin, osanneet itkeä tarpeeksi tai joiden surunilmaukset eivät vaikuttaneet aidoilta

Uusi kuntakartta on poliittista dynamiittia
http://www.yle.fi/alueet/oulu/2012/01/uusi_kuntakartta_on_poliittista_dynamiittia_3173175.html

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
http://www.promerit.net/avainsanat/erkki-aho/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/
http://eduskunta.net/
Markus Jansson http://markusjansson.blogspot.com/
Mikko Niskasaari http://www.mikkoniskasaari.fi/

Aluetv.fi
http://aluetv.fi
Verkkomedia
http://www.verkkomedia.org
ProMerit.net - arvojen puolesta
http://www.promerit.net
Samassa veneessä
http://www.samassaveneessa.info/lyhyet-katsaukset/473-kreikka-italia-ranska

Päivän mietelause

Mitä voitetaan maineen kustannuksella, sitä kutsutaan tappioksi.
Suurten miesten mainetta on aina mitattava keinoilla, joita he ovat käyttäneet sen luomiseen.
Pitkäkää ennemmän huolta omastatunnostanne kuin maineestanne.
Se, mikä näyttää pilalta, on sangen usein totuus.
Sanat ilmaisevat usein vähemmän kuin äänettömyys.
On mahdotonta, ettei rikos paljastuisi kasvoissa.

Mielipiteeni

Timo Soinin vaalikampanja on jotenkin lässähtänyt tai sitä ei oikeastaan ole ollutkaan. Olen analysoinut asioita, mutta en vielä julkista niitä. Perussuomlaisten vaali-innostus puuttuu jopa puolueen palkkalistoilla olevilta henkilöiltä. Voidaan väittää, että perussuomalaiset itse ovat sössineet Timo Soinin vaalikampanjan.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Reijo Taipale: Elämän parketeilla
http://www.youtube.com/watch?v=lse6eJR36nM&feature=related

Reijo Taipale - Olit täysikuu
http://www.youtube.com/watch?v=_4NQA7zvsVs&feature=related

Satu Ruskeista Silmistä - Reijo Taipale (1966)
http://www.youtube.com/watch?v=GJ2H9afv_eI&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 97,8 kg, verenpaine 179/ 102, lepopulssi 45. Aamujumppa 30 min / 360 min. Kävely 7 km / 62 km.

Loppukevennys

Mikä on painonvartijoiden lempiooppera? - Iloinen läski.

Mitä tulee kun yhdistää pekonia ja sokeria? - Sikamakeeta.

Mitä nuohooja sanoi kaaduttuaan lumihankeen? - Nyt on mustaa valkoisella.

Kolme autoilijaa jonottaa pikapesuun. Kuka on ruotsalainen? - Se, jolla on avoauto.

Ruotsalainen jänis tuli suomalaiselle rajanylityspaikalle vaatimaan turvapaikkaa Suomesta. - Millä perusteella? - Ruotsissa alkoi hirvenmetsästyskausi. - Mutta sinähän olet jänis etkä hirvi. - Selitäpä se ruotsalaiselle.

Uskontotunnilla: - Mitä paimenet tekivät sen jälkeen kun olivat käyneet katsomassa Jeesus-lasta tallissa. - Lähtivät kotiin koristelemaan joulukuusta.

Mitä eroa on opettajilla ja karamelleilla? - Karamelleista pidetään.

Mitä Muhammed otti mukaansa Mekkaan? - Vain välttämättömät: vähän ruokaa ja muutaman vaimon.

Opettaja kysyi miksi rehellisyys on kaikkein kestävintä. - No kun sitä käytetään niin vähän.

Älä yhtään ujostele, laita se vaan suuhun. Ime ja nuole, kunnes se jäykistyy. Kun se pysyy pystyssä, koita varovasti sovittaa se reikään. Jos se taipuu, niin älä lannistu, uudestaan vaan suuhun, ja kokeilet taas. Voi sitä riemua, kun se solahtaa reikään.
Ei ole helppoa langan pujottaminen neulansilimään...!!!!

Nainen soittaa poliisiasemalle: "Talooni on tunkeutunut vieras mies, voisitteko
tulla hakemaan hänet aamulla?"

Timo Jutila menee eteenpäin!
http://www.youtube.com/watch?v=XgFwrvT_rBQ&feature=related

juti lyö suomen finaaliin
http://www.youtube.com/watch?v=4mJk23ESvmw&feature=related

Jutin päiväkäsky
http://www.youtube.com/watch?v=nlYfiOyKo6g&feature=related

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti