perjantai 16. joulukuuta 2011

PE 16.12.2011












Päivän sää

Lämpötila aamulla + 2 C, tuuli 5 m / s, pilvistä ja vähän sateista, suhteellinen kosteus 93 %. Lämpötila päivällä +3 C. Aurinko nousee 10.15 ja aurinko laskee 14.23. Päivän pituus 4 t 8 min.

Aulikki ja lyhempi Auli hyväksyttiin almanakkaan yhtä aikaa vuosisadan alkupuolella. Professori V.A. Koskimies oli kuitenkin tehnyt tyttärestään Aulin jo 25 vuotta aikaisemmin. Virossa tunnettiin jo 1800-luvun puolivälissä muoto Aulika, jota pidettiin suomalaisena uudisnimenä.

Tapahtumat

Kävin katsomassa Suomisarjan jääkiekko-ottelun JHT Kalajoki JHT Tuuski. Kotijoukkue voitti numeroin 7-2 ( 1-0, 3-1,3-1).

Uutiset

Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n mukaan Libyan entisen johtajan Muammar Gaddafin kuolema saattoi olla sotarikos. Pääsyyttäjä Luis Moreno Ocampon sanoo asiasta olevan "vahvoja epäilyjä". Ocampo kertoo uutistoimisto AP:lle lähettäneensä Libyan väliaikaishallitukselle kirjeen ja kysyneensä, aikooko hallitus tutkia Libyan sisällissodan molempien osapuolten, myös kapinallisten, väitetetyt sotarikokset.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
http://www.promerit.net/avainsanat/erkki-aho/
Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/
Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog
Timo Soini http://timosoini.fi/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/
http://eduskunta.net/
Markus Jansson http://markusjansson.blogspot.com/
Mikko Niskasaari http://www.mikkoniskasaari.fi/

Aluetv.fi
http://aluetv.fi
Verkkomedia
http://www.verkkomedia.org
ProMerit.net - arvojen puolesta
http://www.promerit.net
Samassa veneessä
http://www.samassaveneessa.info/lyhyet-katsaukset/473-kreikka-italia-ranska

Päivän mietelause

Mies toimii ja ajattelee, mutta nainen tuntee.
Naisen sydän näkee enemmän kuin kymmenen miehen silmät.
Ajatus on teon sielu.
Kun intohimo pääsee voitolle, niin järkeä ei enää kuunnella.
Äly joutuu aina sydämen petettäväksi.
Mitä enemmän elämme älymme varassa, sitä vähemmän ymmärrämme elämää.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Kulkuset
http://www.youtube.com/watch?v=P0F7muY0dZk

Rekiretki
http://www.youtube.com/watch?v=rX4vbmnrZ6Q

Joululaulu: Tonttuparaati
http://www.youtube.com/watch?v=UE5YOMcHrpU

Terveys ja liikunta

Paino 99,4 kg, verenpaine 171 /101, lepopulssi 44. Aamujumppa 30 min. Kävely 8 km.

Loppukevennys

Miksi joulupukki näyttää aina niin tyytyväiseltä? - Koska joulupukki tietää, missä tuhmat tytöt asuvat...

Vai niin, isä tokaisi! Kun huomasi pikku-Kallen vetävän pikku-Liisan housut nilkkoihin. – Leikittekö te lääkäriä? – Ei, vaan postimiestä.

Työssä oppiminen: Lääketieteenkandidaatti aloitteli umpisuolen poistoleikkausta leikkaussalissa:
lohdutti potilastaan, sen on pakko joskus onnistua…

Mikä on maailman tehokkain laihdutuskuuri? - Saa syödä niin paljon kuin haluaa, mutta vain mätiä kananmunia.

Mitä tekee epärehellinen siivooja? - Putsaa asuntoja.

Mikä on Suomen yleisin kasvi? - Sohvaperuna.

Miten saa neljä mummoa kiroilemaan? - Pyydetään viidettä huutamaan ”bingo”.

Miksi hirviöllä on kaksi mustaa silmää? Jotta se näkisi.

- Kuka putosi jokeen? - Virta sen Vei jo.

Vedetään hatusta - Kohtaukset hatusta 3
http://www.youtube.com/watch?v=ZBpTYkWsxYQ&feature=related

Vedetään hatusta - Kohtaukset hatusta 4
http://www.youtube.com/watch?v=LzORvNNK-h0&feature=related

Vedetään hatusta - Vedetään kamoista 7
http://www.youtube.com/watch?v=aQc3vjR8AV0&feature=related








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti