maanantai 12. joulukuuta 2011

MA 12.12. 2011



















Päivän sää

Lämpötila aamulla – 4 C, tuuli lounaasta 2 m/s, puolipilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 83 %. Lämpötila päivällä – 9 C. Aurinko nousee 10.08 ja aurinko laskee 14.26. Päivän pituus 4 t 17 min.

Tuovi ilmestyi Kansanvalitusseuran kalenteriin vuonna 1883 Yrjö-Sakari Yrjö-Koskisen romaanista Pohjan piltti. Suomalaiseen almanakkaan tämä Sampanlinnan noidan tytär päääsi vuonna 1908. Kirjailija oli nimen keksinyt Tuovila-nimisestä kylästä, ja sen hän antoi paitis romaanihenkilölleen myös kahdelle tyttärelleen.

Tapahtumat

Tänään oli Kalajoen kaupunginvaltuuston infopalaveri ensi vuoden budjetista. Tilaisuus kesti noin viisi tuntia. Samalla käsiteltiin myös kouluverkkoasiaa ja valtuuston tahdon yli ei tulla kävelemään.

Lähetin seuraavan sähköpostin asiaankuuluville viranomaisille:

Arvoisa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson

Kitän vastauksestanne, mutta totean, että kysymys ei ole yksittäistapauksesta eikä asiaa voida myöskään ratkaista yksinomaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyllä. Kysymys on todella vakavista häiriöistä Suomen poliisin rikostutkinnassa, syyttäjälaitoksen ja oikeuslaitoksen toiminnassa sekä laillisuusvalvonnassa. Keskeinen asiahan on Arsenal Oy:n ja Kera Oy:n rikollinen toiminta, jota toteuttivat väliaikaiset konkurssipesänhoitajat Antti Latola ja Hannu Maskonen, joista jälkimmäinen teki todennäköisesti itsemurhan, koska ei kestänyt asian julkitulemisen paineita ja häpeää. Rikoksissa keskeisessä roolissa ovat syyttäjä Sulo Heiskari, syyttäjä Esa Mustonen, tutkinnanjohtaja Raimo Ollila, tutkinnanjohtaja Tapani Tasanto tässä vain muutamia nimiä mainitakseni. Olen selvittänyt Suomen valtion rikollista toimintaa jo 16,5 vuoden ajan. Asian selvittäminen ja vahingonkorvausten maksaminen kuuluu oikeusministeriön vastuulle. Pyydän Teitä pikaisesti ryhtymään asian vaatimiin toimenpiteisiin. Tarkemmin asiat selviävät tästä aineistosta avaamalla kaikki linkit

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2011/12/apuaisvaltakunnansyyttaja-jorma-kalske.html
.
Asiaa tutkii minun saamani tiedon mukaan valtiosyyttäjä Mika Illman, mutta hän ei ole saanut mitään näkyvää aikaan. Onko syynä se, että rikoksista epäiltynä on hänen esimiehensä apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske.
Vaadin asioiden kiireellistä tutkimista ja kaikille rikoksiin syyllistyneille ankarinta mahdollista Suomen lain mukaista rangaistusta ja kaikkien aiheutettujen vahinkojen täysimääräistä korvaamista korkoineen.

Kalajoella 12.12.2011

Erkki Aho
Kalajoen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja

OM 307/917/2011

Hyvä Erkki Aho,

kiitos kirjeestänne oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille.

Oikeusministeri ei voi ottaa kantaa yksittäisiin tapauksiin. Kirjeenne mukaan asia on parasta aikaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyssä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ottanee asiaan kantaa aikanaan.

Ystävällisin terveisin,

Malin Brännkärr
ministerin erityisavustaja

Uutiset

EU:n komission varapuheenjohtaja Olli Rehn pahoittelee Britannian päätöstä jäädä EU:n viimeviikkoisen talouskurisopimuksen ulkopuolelle. Rehn korostaa, että Britannian tulisi olla Euroopan ytimessä, ei syrjässä. Kaikki 17 euromaata ja kuusi euroalueen ulkopuolista EU-maata päättivät viime viikolla perustaa talouspoliittisen liiton, joka veisi yhteistä talouspolitiikkaa paljon nykyistä pidemmälle. Britannia päätti ainoana EU-maana jättäytyä sopimuksen ulkopuolelle.

Äitiyslomalla oleva ex-ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk) on joutunut luonnonsuojeluaktiivien hampaisiin. Kainuun luonnonsuojelupiirin toiminnanjohtaja Tarja Leinonen väittää Lehtomäen olleen haluton puuttumaan ympäristöministerinä nikkeliä ja sinkkiä tuottavan Talvivaaran kaivoksen ympäristöongelmiin ja keskittyneen elinkeinoelämän etujen ajamiseen. Paula Lehtomäen perhe omistaa kymmeniätuhansia Talvivaaran osakkeita, joiden arvo on tosin laskenut yhtiön pörssikurssin romahdettua

Venäjän presidentti Dmitri Medvedev sanoo olevansa eri mieltä lauantaina mieltään osoittaneiden kansalaisten kanssa. Ympäri maata järjestetyissä mielenosoituksissa vaadittiin kiisteltyjen parlamenttivaalien uusimista. "En ole samaa mieltä mielenosoituksissa esitettyjen iskulauseiden ja vaatimusten kanssa", Medvedev kirjoittaa Facebook-sivuillaan. Medvedevin mukaan venäläiset saavat vapaasti ilmaista mielipiteitään mielenosoituksissa, kunhan ne eivät riko lakia.

Veroparatiisitutkimuksista tulossa mielenkiintoisia tuloksia
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/12/ts_veroparatiisitutkimuksista_tulossa_mielenkiintoisia_tuloksia_3096482.html


Tämänkin talven lumilla päästään vääntämään kättä vanhuuseläkeiän alarajan nostamisesta. Elinkeinoelämän keskusliitto EK ajaa nyt voimalla eläkeiän nostoa 65 vuoteen osana eläke- ja sosiaalipoliittista kokonaisratkaisua eli niin sanottua sosiaalitupo kakkosta.Eläkeiän noston lisäksi EK haluaisi leikata työttömyysturvaa sekä tukkia viimeisetkin varhaiseläkereitit eli työttömyysputken ja osa-aikaeläkkeen.

Poliisit käyttivät putkaa nukkumapaikkanaan kesken työvuoron Suonenjoella, Pohjois-Savossa. Salatakseen työaikana torkkumisensa poliisit irrottivat putkakäytävän valvontakameran kaapelin. Omituinen viranhoito kuitenkin paljastui ja johti syyttäjävetoiseen poliisitutkintaan.

Yksi konkurssi riittää upottamaan nämä kunnat
http://www.taloussanomat.fi/yritykset/2011/12/12/yksi-konkurssi-riittaa-upottamaan-nama-kunnat/201118134/12

Mielenkiintoiset bogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/
ProMerit.net - arvojen puolesta
http://www.promerit.net

Päivän mietelause

Se on vapaa joka elää niin kuin on itse valinnut.
Vapaus on oikeutta tehdä kaikkea, minkä lait sallivat.
Viisas päättelee itse, tyhmä seuraa yleistä mielipidettä.
Älä pidä mitään itsestäänselvyytenä.
Suurinta valtaa käytetään vähin äänin.
Rauhaa ei voi ylläpitää voimakeinoin. Sen voi saavuttaa vain ymmärryksen avulla.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Olavi Virta - Petteri Punakuono 1952
http://www.youtube.com/watch?v=IbLJUyUZukw

Sing Song Sisters - Nisse-polkka
http://www.youtube.com/watch?v=0t3htEi39wY

Terveys ja liikunta

Paino 99,5 kg, verenpaine 185 / 105, lepopulssi 43. Aamujumppa 30 min. Kävely 6 km

Loppukevennys

Miksi omatunto kolkuttaa aina silloin kun on hauskaa?

Et voi saada elämässä kaikkea, koska … mihin sinä sen panisit?

Miksi aina ne, jotka vähiten tietävät, tietävät sen äänekkäimmin?

Päivä ilman auringonpaistetta on kenties yö.

Älä koskaan aliarvioi itseäsi – jätä se ilo toisille.

Jos aikaa ei olisi, kaikki tapahtuisi samanaikaisesti.

Miten voin kaivata sinua, ellet ensin häivy asunnostani

Mies törmää hotellin käytävällä vahingossa naiseen. Törmäyksessä miehen kyynärpää osuu naisen rintaan. -Jos sydämesi on yhtä pehmeä kuin rintasi, annat varmaan anteeksi, mies aloittaa. -Jos peniksesi on yhtä kova kuin kyynärpääsi, niin odotan sinua huoneessa 105, nainen vastaa........

Nainen ilmestyi apteekkiin ja pyysi saada ostaa syanidia. – Kuulkaas nyt, minä en voi myydä teille syanidia, miesapteekkari totesi. – Mihin te sitä tarvitsisitte? – Myrkyttääkseni mieheni. – Juuri se on syy, miksi en voi sitä teille myydä. Kaiken lisäksi se on laitonta, menettäisin lupani ja joutuisimme molemmat vankilaan. Nainen kaivoi käsilaukustaan valokuvan, jossa hänen miehensä muhinoi sängyssä apteekkarin vaimon kanssa. Mies katsoi kuvaa ja totesi: – Miksette heti sanonut, että teillä on resepti!

Isä kysyi 13-vuotiaalta pojaltaan, tiesikö hän mitään kukista ja mehiläisistä. -En halua tietää, vastasi poika ja purskahti itkuun. Isä ihmetteli suuresti ja kysyi, että mikä on hätänä. -Voi isä, poika sopersi, kuuden vanhana sain kuulla “Joulupukkia ei ole olemassa” -puheen. Seitsemän vanhana sain kuulla “Pääsiäispupua ei ole olemassa” -puheen. Kahdeksan vanhana sain kuulla “Hammaskeijuja ei ole olemassa” -puheen. Ja nyt yrität kertoa, ettei aikuiset oikeasti harrastakaan seksiä. Minulle ei jää enää mitään, mitä odottaa elämältä!”

Kummeli - Tonnin seteli
http://www.youtube.com/watch?v=jB8S0JyN5Z0&feature=g-vrec&context=G1f006RVAAAAAAAAAg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti