tiistai 8. marraskuuta 2011

TI 08.11.2011



















Kuva arkiston kätköstä. Satu Ruotsalainen harrasti ennen seitsenottelua. Nyt hän on mukana tanssii tähtien kanssa ohjelmassa.

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 8 C, tuuli lännestä 5 m/s, suhteellinen kosteus 83 %. Lämpötila päivällä +6 C. Aurinko nousee 08.29 ja aurinko laskee 15.45. Päivän pituus 7 t 16 minuuttia.

Runolliseen ylätyyliin vivahtava Aatos on vuosisadan alun suomalaisuuskauden muotinimiä. Huippuunsa ylevyys nousi ensimmäisen Aatokseksi kastetun poikalapsen nimessä Jalo Aatos Viini Vilhelm (Schildt); lapsi sai nimensä jo 1800-luvun puolella. Aatokseksi on kansan keskuudessa kutsuttu myös Aatamia ja Aadolfia.

Tapahtumat

Olen tänään edelleen tehnyt vastinetta Rovaniemen hovioikeudelle. Minulle on ollut järkytys Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden minun mielestäni rikollinen toiminta sekä syyttäjien ja poliisien rikollinen toiminta. On käsittämätöntä, että juuri ne tahot, joihin kansalaisten pitäisi pystyä luottamaan, ovatkin yhteiskunnan pahinta rikollissakkia. Tätä on tavallisen kansalaisen vaikea uskoa, mutta näin se vain on. Mielestäni Suomen Asianajajaliitto on selkeä rikollisjärjestö, jota ei käytännössä valvo kukaan. Laillisuusvalvonta on Suomessa täyttä pelleilyä ja ilveilyä verovaroilla ja virkavastuulla. Mielestäni ao. ministerit ovat avuttomia kuin lehmät suossa.

Uutiset

Talvivaaran kaivoksen jätevesien mukana on kulkeutunut lähivesistöihin niin paljon natriumsulfaattia, että läheisen Salmisen erämaajärven vesi on muuttunut suolaiseksi merivedeksi. Sulfaatti on kuluttanut myös veden happipitoisuutta ja tuonut hajuhaittoja."Raskaampi suolainen vesi on kerrostunut järven pohjaan eikä normaalia veden sekoittumista enää tapahdu", kertoo ympäristögeologi Ilkka Haataja Kainuun ely-keskuksesta.

Energiapuun korjuun rahoitus on levällään, kun sitä koskevat lait ovat juuttuneet EU:hun. MTK toivoo, että pienpuun korjuutukeen varatut rahat otetaan vihdoin käyttöön.Pienpuun energiatukeen on tälle vuodelle varattu 13,5 miljoonaa euroa. Niitä ei ole otettu käyttöön, koska tuen käsittely on juuttunut EU:n komissioon.

Italian pääministeri Silvio Berlusconi ei ole saanut parlamenttienemmistön tukea äänestyksessä. Hallituksen esitys valtion rahoituksesta kuitenkin hyväksyttiin.Laiha voitto parlamentissa tietää sitä, että vaatimukset Berlusconin erosta voimistunevat. Tämänvuotisen valtion tilinpäätöksen puolesta äänesti 308 edustajaa 630-paikkaisessa parlamentin alahuoneessa eli hallitus ei saanut taakseen yli puolta edustajista. Oppositio pidättyi äänestyksestä.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/
ProMerit.net - arvojen puolesta
http://www.promerit.net

Päivän mietelause

Parempi on voittaa rauha kuin hävitä sota.
Pidä väkivalta mielessä, minne se kuuluukin.
Sotaa ei aloita sotilaat. Poliitikot aloittavat sodan.
Kuolleet miehet eivät tiedä voitosta mitään.
Sodassa ei toiseksi jäänyt saa palkintoa.
Sinappi ei ole hyvää ilman kinkkua.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Tauno Palo - Ruusu on punainen
http://www.youtube.com/watch?v=8wxAeYn8a6c&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 103,4 kg, verenpaine 177 /106, lepopulssi 50. Aamujumppa 30 min. Uinti 1000m / 76 000 m.

Loppukevennys

Onko teijän kitaristi kippeenä? - Ai minäkö? - Ei kun se, joka ossoo soettoo.

Nuori vaimo tilittää äidilleen, että tuore mies haluaa nussia koko ajan.
Äiti siihen: Kauhistus, älä sano nussia, vaan niin kuin minä puhuin nuorempana perunoiden paistamisesta. Seuraavalla viikolla tytär äidilleen: Viime yönä taas paistettiin perunoita ja oli niin hyvää, että Paavo nuoli vielä pannunkin.

Mikko saapui matkalta suunniteltua aikaisemmin ja löysi vaimonsa makuuhuoneesta täydessä touhussa naapurin miehen kanssa. - Ja mitäs täällä tapahtuu? Mikko karjui. - Siinäs näet, vaimo hymähti kumppanilleen, - minähän olen aina sanonut, että se on tyhmä kuin saapas. Se ei ymmärrä kerrassaan mitään.

Meidän Matti on kuin vanha rättisitikka. Liisa valitti ystävättärelleen. - On yöt ulkona eikä lähde aamulla käyntiin.

Piikatyttö vei poikaansa kastettavaksi. - Kuka on lapsen isä, pappi kysyi. - Ensin yritetään talon ommoo poikaa, mut jossei saara, niin sit renki Kallee.

Olisipa kiva teitää, paljonko meikäläiselläkin on sukulaisia, joita ei ole koskaan elämässään tavannut, mies jahkaili toiselle. - Tee, kuten minä. Rakenna kesämökki.

Mies meni psykiatrille ja valitti: - Minulla tuppaa olemaan sellainen tunne, että olen hirvi. - Kuinka kauan asia on teitä vaivannut? - Ihan vasasta saakka.

Karpolla on asiaa - Ruorijuopot vesillä
http://www.youtube.com/watch?v=hkWJB7EfsA8&feature=related

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti