torstai 9. kesäkuuta 2011

TO 09.06.2011
















Päivän sää

Lämpötila aamulla + 20 C, tuuli kaakosta 5 m /s, kosteusprsentti 56 %, lämpötila päivällä + 29 C, aurinko nousee 03.00 ja aurinko laskee 23.47, päivän pituus 20 t 47 min.

Tapahtumat

Oli tänään kuuluttamassa Kunniakierros-tapahtumassa, mikä juostiin nyt 30.s kerta. Kalajoen Junkkarien kunniakierrokseen osallistui 58 juoksijaa. Eniten rahaa keräsi Eero Nevalainen 890 euroa, toiseksi eniten Juha Petäjistö 281 euroa ja kolmanneksi eniten Pekka Nuorala 253 euroa. Eniten kierroksia juoksi Juho Leppikorpi 33 kierrosta.
Raution Kisailijoiden kunniakierroksella 27.5. eniten rahaa keräsi Pekka Torvi 2210 euroa ja toiseksi eniten Kaapo Hihnala 1781 euroa. Eniten kierroksia juoksi Ringa Torvi 38 kierrosta. Raution Kisailijat keräsivät 5916,50 euroa kokonaisuutena rahaa Kunniakierroksella.

Kävin katsomassa IV-sarjan jalkapallo-ottelun K-Pallo – RyKB. Ottelu päättyi kotijoukkueen voittoon 2-1. K-Pallon ensimmäisen maalin teki Jaarli Järvinen rankkarista ja toisen maalin teki Tuomas Pirttijärvi Tomi Gronoffin erinomaisesta esityöstä.

Olin tänään yhteydessä korkeimpaan oikeuteen, jossa kaikki tuomioni ovat purkukäsitelyssä. Jos Suomi on oikeusvaltio, niin minulla ei ole mitään huolta, sillä todistusaineistot ovat kiistattomat. Jos saan vaatimani suullisen käsittelyn, niin silloin väärää tuomiota on täysin mahdoton tehdä. Mielestäni kuitenkaan Suomen oikeuslaitoksen toiminta ei ole avointa ja rehellistä.

Henkilökohtaisen konkurssioikeudenkäynnin pesänluettelon vannomistilaisuuteen vaadin videotaltioinnin ja todistusaineistoksi blogikirjoitukseni liitteineen. Lain mukaan käsittelyn videotaltiointia ei voida estää, koska videotaltiointi voidaan estää vain vastapuolen vastustuksen perusteella. Nyt ei ole vastapuolta joten voin pesänluettelon vannomistilaisuudessa esittää kaiken todistusaineiston, joilla todistan saatavani konkurssipesässä oikeaksi ja samalla todistan viranomaisten rikollisen toiminnan kaikissa asioissani niin poliisien, syyttäjien, tuomareiden ja laillisuusvalvojienkin osalta muun muassa PR-talojen konkurssivyyhdessä, Naturassa jne.
Tämän perusteella tulee alkamaan perusteellinen puhdistus poliisin, syyttäjän ja koko oikeuslaitoksen piirissä.

Uutiset

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoo, ettei perussuomalaiset ole valmis tinkimään puolueen tiukasta linjasta EU-asioissa. Soini kertoi tavanneensa tänään keskiviikkona hallitustunnustelija Jyrki Kataisen (kok.) ja keskustelleensa tämän kanssa muun muassa EU-asioista. Soinin mukaan Katainen ei ollut valmis muuttamaan Suomen EU-politiikkaa.

Hallitustunnustelut kangertelevat. Neuvottelulähteiden mukaan perussuomalaisten lähtö hallitukseen näyttää olevan kaatumassa.
Puheenjohtaja Timo Soinin ja hallitustunnustelija Jyrki Kataisen (kok.) neuvottelut päättyivät iltapäivällä. EU:n velkamaiden tukemisesta ei tiettävästi ole päästy sopuun.
- Nyt on käyty keskustelut ja Katainen vetää johtopäätökset, Soini toteaa YLE Uutisille.

Syyttäjä vaatii kansanedustaja Ilkka Kanervalle (kok) vähintään kahden vuoden vankeusrangaistusta törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta joko tahallaan tai tuottamuksellisesti. Neljälle liikemiehelle vaaditaan lyhyempiä vankeustuomioita törkeästä lahjuksen antamisesta.

Apteekkari vahvistaa Ylelle lääkäri Pekka Koposen hankkineen epoa Kemin Yliopiston apteekista. Koponen kertoi eilen Nelosen uutisille, että hän on hankkinut epoa entiselle hiihtäjälle Jari Isometsälle vuosina 1998-2000.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Päivän mietelause

Ei feenikslintu variksenpesässä pesi.
Aasin suolesta ei tule hevosen paskaa.
Iso lintu ei mahdu pieneen häkkiin.
Yhdestä siemenestä ei kasva kahta tainta.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Eron Hetki - Erkki Junkkarinen
http://www.youtube.com/watch?v=B2QqfxFoxsc&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 106,1 kg, verenpaine 156 /104, lepopulssi 54. Pyöräily 40 km / 455 km.

Loppukevennys

Mitä eroa on Ulf Sundqvistilla ja Ukko Nooalla?
- Ukko Nooa oli kunnon mies.

Kolme miestä tuomittiin vankilaan ja he joutuivat samaan selliin. Ensimmäisenä iltana he alkoivat vertailla siviilistä tuomiaan kamppeita ja sitä, miten he aikoivat niiden avulla tappaa aikaansa.
- Toin tänne huuliharpun. Aion opetella soittamaan sitä, sanoi ensimmäinen monimurhaaja.
- Minä taas otin kreikan kielen sanakirjan. Aion opetella puhumaan kreikkaa, totesi toinen kalterikuningas.
- Minä toin Tampaxin.
- Mitä ihmettä sinä sillä teet, hämmästelivät toiset.
- Mitäkö teen? Kaikenlaista. Sen kanssahan voi uida, ratsastaa, pelata golfia ja käydä ostoksilla.

Mitä yhteistä on ammeella ja Ladalla?
- Kummastakaan ei kehtaa nousta julkisella paikalla.

Monimurhaaja-Mark istui sähkötuolissa.
- Mikä on viimeinen toivomuksesi, tiedusteli teloittaja?
- Voisitko pitää minua kädestä kiinni?

Teekkarineito nousi taksiin ja matkusti kotiinsa.
- Se tekee sitten 51 markkaa, sanoi kuski perillä.
Teekkarimme avasi haalarinsa takaluukun ja ehdotti:
- Käykö tämä?
- Ei sinulla olisi pienempää, kysyi kuljettaja?

- Hei, onpa komea pyörä. Mistä sait sen, tiedusteli insööri toiselta?
- Kävelin koululle eilen metsäpolkua pitkin, kun tämä kaunis, nuori naisopiskelija ajoi pyörällä ohitseni. Yht’äkkiä hän hyppäsi satulasta, riisuuntui ja sanoi: "Saat mitä vain ikinä tahdot".
- Hyvä valinta. Hänen vaatteensa eivät ehkä olisi sopineetkaan sinulle.

SBK 2008 - A bunch of crashes in Valencia
http://www.youtube.com/watch?v=iFIHc6ABiKU&feature=relmfu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti