perjantai 11. maaliskuuta 2011

PE 11.03.2011














Paavo-kissa

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 0 C, pilvistä ja poutaa. Tuuli 5 m/s. Lämpötila päivällä + 0 C. Aurinko nousee: 06.58, aurinko laskee: 18.11. Päivän pituus: 11 h 12 min. Lumen syvyys 47 cm.

Tapahtumat

Kävin tänään parturissa Saksetissa Raahessa. Siellä on eräs parturi, joka osaa leikata hiukseni paremmin kuin kukaan muu.

Uutiset

Japaniin iskeneiden maanjäristyksen ja tsunamin tuhoja on vielä vaikea arvioida. Paljon ihmisiä on kateissa ja pelkästään Sendain kaupungin rannalta on löytynyt 300 kuollutta. Merelle on huuhtoutunut muun muassa matkustaja-alus sekä rannikolla kulkenut juna, joiden kohtalosta ei ole tietoa. Japanin poliisin mukaan vahingot ovat niin valtavia, että tarkan tiedon kerääminen koko maan tilanteesta kestää kauan. Tällä hetkellä tiedetään varmasti noin 90 ihmisen kuolleen. Uhrimäärä nousee viranomaisten mukaan vielä huomattavasti. Japanin viranomaiset vahvistavat, että paljon ihmisiä on kateissa. Esimerkiksi sataa matkustajaa kuljettanut alus huuhtoutui tsunamin mukana merelle, eikä sen kohtalosta ole tietoa. Myös rannikkoa pitkin kulkenut matkustajajuna on kateissa. Japanin pääkaupunkia Tokiota ja Honshun saaren pohjoisosaa ravisteli aamulla Suomen aikaa järistys, joka oli voimaltaan 8,9 Richterin asteikolla. Järistys on ilmeisesti kaikkien aikojen voimakkain Japanissa. Myös useat voimakkaat jälkijäristykset ovat vavisuttaneet aluetta

Japanin maanjäristys
http://www.iltalehti.fi/nettitv/?30585429

Kuinka tsunami syntyy
http://yle.fi/uutiset/teemat/japanin_tsunami/2011/03/kuva_kuvalta_kuinka_tsunami_syntyy_ja_iskee_2427617.html

Libya valmistelee täysimittaisia sotatoimia kapinallisten murskaamiseksi, maan johtajan Muammar Gaddafin poika Saif al-Islam Gaddafi sanoi torstaina. "Emme koskaan anna periksi, emme koskaan antaudu. Tämä on meidän maamme, me taistelemme", hän uhosi uutistoimisto Reutersille.

Maailman kaikkien aikojen mäkihyppääjä Matti Nykänen on taas kunnossa. Nykänen voitti torstaina veteraanien MM-kultaa yli 45-vuotiaiden sarjassa Tšekin Harrachovissa. Nykäsen hypyt kantoivat HS 40 -mäessä 34 ja 36,5 metriä. Nykäsen tuoreimmasta mestaruudesta kertoi MTV3:n Viihdeuutiset. Nykänen nappasi veteraanien maailmanmestaruuden myös vuonna 2008 Taivalkoskella 40–44 -vuotiaiden sarjassa.

Wikileaks-sivuston perustajan Julian Assangen raiskausjutun kuulustelija on paljastunut jääviksi, kertoo ruotsalainen sanomalehti Expressen. Kuulustelijalla oli sekä henkilökohtaisia että poliittisia siteitä naiseen, joka teki ilmoituksen Assangen tekemästä raiskauksesta.

Eduskunta on hyväksynyt sisällöltään poliisin uudet valtuudet esitutkintaan ja pakkokeinojen käyttöön. Opposition muutosehdotukset kaatuivat äänestyksissä hallitusrintaman voimin. Poliisi saa uudistuksessa uusia valtuuksia muun muassa salaisten pakkokeinojen eli esimerkiksi erilaisten telekuuntelumenetelmien käyttöön. Kotietsinnän kohteena ollut voi selvityttää kotietsinnän laillisuuden jälkikäteen tuomioistuimessa. Tämä koskee sekä etsinnän edellytyksiä että etsintämenettelyä. Taustalla ovat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kaksi tuoretta Suomea koskevaa ratkaisua. Eduskunnassa kannettiin huolta myös pakkokeinojen käytön valvonnasta.
Erkin kommentti: Ottaen huomioon poliisin ammattitaidon tason niin valtuuksia ei olisi pitänyt mennä lisäämään. Vastuutonta toimintaa.

Televisiosta katsottua

YHDISTETYN MAAILMANCUP, LAHTI
1. Björn Kircheisen GER 25.28,6
2. Eric Frenzel GER + 5,4
3. Jason Lamy Chappuis FRA + 13,2
4. Wilhelm Denifl AUT + 24,4
5. Haavard Klemetsen NOR + 25,6
6. Jan Schmid NOR + 27,1
--------------------------------------
10. Janne Ryynänen FIN + 49,2
23. Hannu Manninen FIN +2.02,4
31. Joni Karjalainen FIN +2.59,2
44. Ville kähkönen FIN +4.23,6
47. Jesse Jääskeläinen FIN +5.10,8
51. Mikke Leinonen FIN +5.59,5
52. Eetu Vähäsöyrinki FIN +6.08,7
53. Jani Peltola FIN +7.15,7

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/

Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/

Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog

Timo Soini http://timosoini.fi/

NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Markus Jansson http://markusjansson.blogspot.com/

Mikko Niskasaari http://www.mikkoniskasaari.fi/

Antti Heikkilä http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=224

Päivän aforismi

Hymy on kuin ikkuna, josta näkee että sydän on kotona.
Rakkautta tulee vaalia pehmein sanoin. ( Ovidius )
Ainoa tosi puhekieli maailmassa on suudelma. ( Alfred de Musset)

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Markku Aro - Etsin kunnes löydän sun
http://www.youtube.com/watch?v=H10j9R5Qdzc

Terveys ja liikunta

Paino 104,7 kg, verenpaine 167 /88, lepopulssi 71. (Influenssa)

Loppukevennys

Nainen tulee kirjakauppaan ja kysyy:
- Onko teillä kirjaa lastenkasvatuksesta?
- Tällä hetkellä ne ovat kaikki loppuunmyyty.
- No onko teillä sitten kirjaa itsehillinnästä?

Konstaapeli lähti kylälle pontikkajahtiin. Vastaan tiellä tuli Rantakylän Jooseppi, jolta konstaapeli kysyi:
- Tiedätkö, onko täällä keitetty pontikkaa?
- Kah, enpä tiiä, vastaa Jooseppi.
- Tunnetko ketään, joka keittäisi?
- Enpä tunne.
- Tunnetko sellaisia, jotka ei keitä?
- Eihän semmosia oo olemassakaaan, vastaa Jooseppi.

Sääli Kimmoa. Hänelle sattuu aina kaikenlaista. Ensin häneltä murtui jalka, sitten häneltä murtui käsi, sitten hän nyrjäytti sormensa ja nyt kuulemma joku nainen on sekoittanut hänen päänsä.

- Näetkö tuon voimakkaasti meikatun kimulin tuossa? Hän harjoittaa maailman vanhinta ammattia.
- Jaa. On tainnut olla mukana alusta alkaen!

Vastikään naimisiin mennyt kauppamatkustaja tuli nuoren vaimonsa kanssa tutun hotellin ruokasaliin. Hän tilasi kananpaistia, joka viipyi ja viipyi.
- Missä on minun kanani? hän kysyi tarjoilijalta.
- Jos tarkoitatte sitä pientä vaaleaa, jolla on siniset silmät, niin hän ei enää työskentele täällä.

- Vettä polvessa ja laineita hiuksissa, mikä se on?
- Merimies.

Ketonen & Myllyrinne Vauva
http://www.youtube.com/watch?v=1W5-gynLfeo

Ketonen & Myllyrinne – Vauva
http://www.youtube.com/watch?v=BRYYzgXbEMQ&feature=related

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti