keskiviikko 15. joulukuuta 2010

KE 15.12.2010
















Raimo Ollila


Päivän sää

Lämpötila aamulla – 18 C, pilvistä ja vähäistä lumisadetta, lämpötila päivällä – 12 C. Aurinko nousee: 10.13, aurinko laskee: 14.24. Päivän pituus: 4 h 10 min.

Tapahtumat

Eilen Kalajoen Op:n pankinjohtaja otti minuun yhteyttä pankkitakauksen johdosta. Kerroin hänelle, että pankkitakausta ei makseta, sillä asia on riidanalainen. Onneksi oli tuttu ja hyvä pankinjohtaja, joka kysyi minulta mitä tehdään. Muutoin käräjätuomari olisi voinut johtaa harhaan pankinjohtajaa. Jouduin reagoimaan asiaan ja soitin käräjätuomarille. Sen jälkeen lähetin allaolevan sähköpostin. Konkurssisasiaa ei voi viedä eteenpäin, koska saatava ei ole selvä ja riidaton enkä minä ole maksukyvytön. Nyt herää kysymys, onko Ylivieska-Raahen käräjäoikeus toimivaltainen asiassa, koska juuri sen omasta virheestä konkurssiasia on saanut alkunsa ja käräjäoikeus itse ei halua korjata virhettään, vaikka laki sitä edellyttää. Esteellisenä tutkinnanjohtajana tuossa rikosprosessissa oli jälleen kerran Ylivieskan eläkkeelle siirtynyt poliisi Raimo Ollila. Laamanni Ritva Pesonen-Ehrola ei vastannut kirjallisiin kysymyksiini eli toimi lainvastaisesti. Nyt hän on jäänyt lomalle ja jää keväällä eläkkeelle. Saamani tiedon mukaan hän ei enää palaa työpaikalleen.

----- Original Message -----
From: Erkki Aho
To: ylivieska-raahe.ko@oikeus.fi ; korkein.oikeus@oikeus.fi ; kirjaamo.poliisihallitus@poliisi.fi ; VKSV@oikeus.fi ; kirjaamo@intermin.fi ; kirjaamo@okv.fi ; rovaniemi.ho@oikeus.fi ; pev@eduskunta.fi ; tuija.brax@eduskunta.fi ; anne.holmlund@eduskunta.fi
Cc: 45min@mtv3.fi ; reeta.kivihalme@yle.fi ; pasi.toivonen@yle.fi ; salla.paajanen@yle.fi ; juha.ristamaki@yle.fi ; jan.andersson@yle.fi ; tero.koskinen@yle.fi ; martti.backman@yle.fi ; riikka.kaihovaara@yle.fi ; kati.juurus@yle.fi ; tiina.salumaki@yle.fi ; uutiset@iltasanomat.fi ; il.toimitus@iltalehti.fi ; toimitus@kalajokilaakso.fi ; toimitus@kaleva.fi ; toimitus@kpk.fi
Sent: Wednesday, December 15, 2010 9:16 AM
Subject: Toimenpidekieltovaatimus

Toimenpidekieltovaatimus

Pyydän Korkeinta oikeutta asettamaan Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa olevan Mikko Kovalaisen esittämän Erkki Ahon henkilökohtaisen konkurssivaatimuksen toimenpidekieltoon ja pyydän, että oikeuskansleri ylimpänä laillisuusvalvojana valvoo, että asia toteutuu lain- ja oikeuden mukaisesti.

Perusteena on se, että sama asia on samanaikaisesti käsittelyssä korkeimmassa oikeudessa valituksena ja purkuna sekä käsittelyssä samanaikaisesti myös Rovaniemen hovioikeudessa eli kolmessa oikeusasteessa yhtä aikaa. Tämänhän ei pitäisi oikeusvaltiossa olla mahdollista, mutta näin se vain on. Lisäksi asia on lähetetty Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyyn. Asiasta on tehty useita rikostutkintapyyntöjä poliisille ja valtakunnansyyttäjälle sekä useita kanteluja oikeuskanslerille.

Perusteena toimenpidekieltovaatimukselle on myös se, että Raahen käräjäoikeuden päätös on syntynyt
1. esteellisen tutkijan, 2. esteellisen tutkinnanjohtajan, 3. esteellisen syyttäjän toimesta joten oikeudenkäynti on ollut Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastainen. Lisäksi käräjätuomari Jyrki Määttä ei antanut minun kuulustella ko. oikeudenkäynnissä vastapuolen todistajaa, mikä on Euroopan Ihmisoikeussopimuksen vastainen menettely. Asian voi todistaa kolme oikeudenkäyntiä seurannutta henkilöä. Tässä todistusaineistot ja selvitykset asioissa:

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/10/kiirehtimispyynto.html

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/02/selvityspyynto-oikeuskansleri-jaakko.html

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/11/taydennys-lausumaan.html

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/12/sm-2007-2086pr-1.html

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/11/lausuma-ylivieska-raahen.html

Kantelu Rovaniemen hovioikeudelle
http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=780

Totuus asioissa
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/09/totuus-asioissa.html

Pyydän korkeinta oikeutta ilmoittamaan ratkaisusta Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden viskaalille ja minulle mahdollisimman pian. Asiana käsittely Suomen oikeus- ja poliisijärjestelmässä on kestänyt nyt yli 15,5 vuotta. Suomen perustuslain 21 § mukaan: Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.

Kalajoella 15.12.2010 Erkki Aho Kalajoen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja

Jouduin lähettämään jo neljännen virka-apupyynnön poliisi Jyrki Rajaniemen toiminnan johdosta. Olen tehnyt jo poliisi Jyrki Rajaniemestä rikostutkintapyynnön valtakunnansyyttäjävirastoon ja kantelun oikeuskanslerille, koska Rajaniemi kieltäytyy vastaanottamasta rikostutkintapyyntöä ja todistusaineistoa. Harkitsen rikostutkintapyynnön tekemistä tutkinnanjohtaja Jonny Paanasesta, sillä hänen täytyy olla tietoinen poliisi Jyrki Rajaniemen toiminnasta. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että virkamerkki korvaa ammattitaidon.

----- Original Message -----
From: Erkki Aho
To: kirjaamo.poliisihallitus@poliisi.fi
Sent: Wednesday, December 15, 2010 12:37 PM
Subject: Neljäs virka-apupyyntö samasta asiasta

Tämä on neljäs virka-apupyyntö samasta asiasta.

----- Original Message -----
From: Erkki Aho
To: kirjaamo.poliisihallitus@poliisi.fi
Sent: Wednesday, December 08, 2010 9:44 AM
Subject: Kolmas virka-apupyyntö samasta asiasta

----- Original Message -----
From: Erkki Aho
To: kirjaamo.poliisihallitus@poliisi.fi
Sent: Tuesday, December 07, 2010 8:27 AM
Subject: uudistettu virka-apupyyntö

Uudistan virka-apupyyntöni saadakseni tietää, kuka on tutkinnanjohtajana Mikko Kovalaisen käynnistämässä tutkintapyynnössä, jonka Oulun poliisi Jaakko Savilampi on välittänyt Ylivieskan poliisin Jyrki Rajaniemen tutkittavaksi. Haluan tietää kuka suorittaa asiassa syyteharkinnan.

Tiedoksi se, että Mikko Kovalainen oli hävinnyt kunnianloukkausjuttunsa viime viikolla Espoon käräjäoikeudessa samoista asioista, joista minut tuomittiin Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden rikollisessa oikeudenkäynnissä, johon rikostutkinnan teki Jaakko Savilampi ja tutkinnanjohtajana oli Tapani Tasanto.

Vaadin, että Mikko Kovalaisen rikoksien tutkimista varten määrätään ammattitaitoinen rikostutkija, jotta Suomussalmen tapaus, jossa keskeinen syyllinen on entinen Hyrynsalmen nimismies Vesa Juntunen, saadaan oikeudenmukaiseen ratkaisuun. Heli Wikströmin ja Kaisa Suomalaisen asioissa Mikko Kovalaisen rooli on kiistaton, mutta syyttömät ovat joutuneet kärsimään poliisin ammattitaidottoman rikostutkinnan johdosta.

Kalajoella 07.12.2010 Erkki Aho Kalajoen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja

PS. Vaadin Markku Kosken asioissa ammattitaitoista rikostutkijaa selvittämään asioita. Minusta rikostutkinta kuuluu KRP:lle.

Kuten yllä olevasta näkyy, niin minä joudun taistelemaan suomalaista oikeusmafiaa vastaan vuorokaudet ympäriinsä. Loman viettoon ei ole mahdollisuuksia.

Kävin tänään Sanifanin kuntosalissa 1,5 tunnin ajan kuntoilemassa ja sen jälkeen kävin uimahallissa uimassa 1000 m. Tänään jäi aamulenkki tekemättä johtuen pakollisten oikeudellisten asioiden hoitamisesta.


















Matkailija voi Sanifanissa hemmotella itseään Day Spa Sunissa. Tarjolla on hieronnat, kuumakivihoidot, kasvo- ja jalkahoidot, yrttinyyttihoidot, hyvänolonhoidot jne.














Kalajoen keskustassa voi käydä esimerkiksi kirjastossa lukemassa lehtiä ja kirjoja. Shoppailemassa voi käydä vaikka Halpa-Hallissa, missä on Kalajoen keskustan kauppaliikkeistä monipuolisimmat valikoimat.














Minulla on tapana vierailla eri paikkakunnilla Kirppiksillä. Minä etsin Kirppiksiltä historiaan liittyviä kirjoja. Kalajoen keskustassa on myös Kirppis, josta löytyy monenlaista tavaraa.

Uutiset

Tukholman itsemurhapommittaja Taimour Abdulwahab joi olutta ja kävi yökerhoissa ennen opiskeluaikaansa Britanniassa, kertoo lähipiiri Telegraph-lehdelle. Lutonissa hän kuitenkin muuttui tyystin.Itsensä lauantaina Tukholman keskustassa räjäyttänyt Taimour Abdulwahab oli tavallinen teini, kun hän vietti nuoruusvuosiaan Ruotsissa, kertoo lähiystävä brittilehti Telegraphille.
Hän joi olutta ystäviensä kanssa ja kävi yökerhoissa. Hän ei piitannut politiikasta eikä uskonnosta. Hänellä oli jopa israelilainen tyttöystävä. Hänellä oli paljon tyttöystäviä.
Abdulwahab muutti Lutoniin vuonna 2001, opiskelemaan Bedfordshiren yliopistossa. Korkeakoulu on tunnettu radikaalien muslimien vaikutuksesta. Abdulwahabin näkemykset muuttuivat Lutonissa täysin, ja hän jopa antoi poikavauvalleen nimeksi Osama, al-Qaidan perustajan Osama bin Ladenin mukaan. Palattuaan Britanniasta hän oli kasvattanut parran ja oli hyvin vakava. Hän puhui Afganistanista ja uskonnosta eikä halunnut enää hengailla kavereidensa kanssa.

Säpo arvioi turvallisuuspoliisin tuoreessa raportissa, että Ruotsissa on lähes 200 ääri-islamistia, kirjoittaa Aftonbladet. 70-80 prosenttia heistä kuuluu väkivaltaan myönteisesti suhtautuviin verkostoihin, ja loput ovat yksittäisiä henkilöitä, joista osalla on yhteyksiä ulkomaille. Arviolta 20 islamistia on matkustanut Ruotsista Somaliaan harjoittelemaan sikäläisten taistelijoiden riveissä.
Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas vaatii avointa keskustelua ja päätöksiä tulevista valtiontalouden säästöistä. Hän muistuttaa YLE Uutisten nettivisivuilla julkaistussa kolumnissaan, että ministeriön laskelmien mukaan tulevina vuosina pitää karsia menoja ja kiristää verotusta 1,5 miljardilla eurolla joka vuosi. Suuret puolueet eivät nielaise Sailaksen ajatuksia kritiikittä.

Lapsia elää nyt suhteellisen köyhyysrajan alapuolella saman verran kuin 1970-luvun alkupuolella. Toimeentulo-ongelmat ovat yleistyneet alle kouluikäisten lasten perheissä 2000-luvulla. Toimeentulotukea saavista yli kolmannes raportoi toimeentulo-ongelmista. Heidän osuutensa on kasvanut 2000-luvulla. Pelkän perusturvan varassa olevista työttömistä yli 80 prosenttia elää alle suhteellisen köyhyysrajan. Yksinasuvista 65 vuotta täyttäneistä kansaneläkeläisistä köyhyysrajan alla elää noin puolet, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreesta Suomalaisten hyvinvointi 2010 –raportista.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike: Keskipohjanmaa 15.12.2010 Kalajoki on haluttu isäntä. Valtuusto hyväksyi talousarvion monin kiitoksin.
Toinen lehtileike: Kalajokilaakso 15.12.2010 Kalajoen talousarvio läpi ilman muutoksia.

Televisiosta katsottua

Uinnin MM-kisat.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/

Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/

Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog

Timo Soini http://timosoini.fi/

Terveys ja liikunta

Paino 101,8 kg, verenpaine 175 /107, lepopulssi 56. Kuntosali 1,5 tuntia, uinti 1000m / 86 000m.

Loppukevennys

Mikä on koiran logiikkaa? - Sitä, mitä ei voi syödä eikä naida, sen päälle täytyy kusta.

Mikä on miehen käsitys Helvetistä? - Siellä on tuhansittain tuoppeja ja ihania naisia, tuopeissa on reikä, naisissa ei.

Milloin mies on 1 euron arvoinen? - Työntäessään ostoskärryjä.

Rekkakuski antoi blondille kyydin. Blondi seurasi koko ajan miten kuski liikutteli vaihdekeppiä ja lopulta sanoi: - Kun teillä on muutenkin riittävästi hommaa auton ajamisessa, niin voinko minä sekoittaa bensiiniä puolestanne?

Suomen hiihtoliiton huoltaja takaa-ajon aikana ladun varrella: "Anna mennä Mika, enää
parisataametriä piikkipaikalle!"

Milloin suomalaishiihtäjät ovat parhaimmillaan? - Kuntopiikin aikoihin

Tässä lista lauseista, joita ihannevaimo sanoo miehelleen.
a. Sinä olet niin seksikäs krapulassa.
b. Loistopieru! Päästäpä toinen!
c. Mieluummin katson sinun kanssa jalkapalloa ja juon olutta, kuin menen shoppailemaan.
d. Eiköhän tilata Jallu!
e. Mennään kuule ostoskeskukseen, niin voit ihailla naisten takapuolia.
f. Kulta - uuden naapurin tytär ottaa taas aurinkoa, tule katsomaan.
g. Tee minulle palvelus - unohda se typerä ystävänpäiväkortti ja osta itsellesi pari golfmailaa.
h. Kyllähän minä ymmärrän, hääpäivämme tulee joka vuosi, mene vain poikien kanssa metsästämään, se vähentää stressiä.
i. En kyllä suostu suuseksiin ellet laske koko lastia kurkkuuni.
j. Vai haluaisit harrastaa seksiä minun ja minun seksikkään kaverini kanssa, kyllä se sopii.
k. Kyllä minä maksan.
l. En minä tarvitse uusia vaatteita, minulla on niitä vaikka kuinka paljon ennestään.
m. Vaihdoin juuri meidän autosta pakoputken ja kaikki hihnat sekä öljyt.
n. Ei sinun tarvitse tulla katsomaan minun sukulaisiani, menen yksin.
o. Minä ymmärrän! Ei tarvitse selittää.
p. Minä osaan.
q. Olitpa myöhään ulkona kavereiden kanssa... Hyvä, että sinulla on hauskaa tekemistä.
r. Kyllä naisenpaikka on kotona, sano sinä ukko mitä haluat.
s. Katso mitä toin kaupasta, uusin Sarah Youngin Pornovideo!
t. Juo vaan... Avaanko sinulle kaljapullon vai teenkö kossusta siivun?

Liikkuvan poliisin partio pysäytti ikääntyneen naisautoilijan. – Voi, voi, rouva hyvä. On taidettu ylittää kuusikymppiä reippaasti. - Voi ei suinkaan, rouva suutahti, tämä uusi kampaus vain tekee minut niin vanhan näköiseksi.

Mies tulee töistä kotiin. Vaimo valittaa: - Tapasinpa inhottavan miehen kaupungilla. Hän haukkui minua ja sanoi kaikenlaisia rumia sanoja minulle. - Miksi ihmeessä aloit puhua hänen kanssaan?
- Se tapahtui heti sen jälkeen, kun olin peruuttanut päin hänen autoaan.

Miksi naiset käyttävät bikineitä? - Koska liha ja kala on pakattava eri pakettiin.

Kumpaa sukupuolta sukset ovat? - Naisia. Vako alla, nokka pystyssä, käyttävät siteitä ja tarvitsevat toimiakseen liukuvoidetta, sauvaa ja lopuksi monoa.

Mitä ilotyttö sanoi, kun kaatui portaissa? - Hitto, meni firma nurin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti