perjantai 8. lokakuuta 2010

PE 08.10.2010
















Päivän sää

Lämpötila aamulla + 9 C, päivällä + 10 C

Tapahtumat

Tänään alkoivat Kalajoen markkinat. Myyjiä oli ilahduttavan paljon ja tarjolla monenlaisia tuotteita. Markkinoilla oli mukana myös kalajokisia yrityksiä ja järjestöjä. Kalajokinen kansanedustajaehdokas Hanna Halmeenpää oli mukana markkinoilla. Onko Hanna Halmeenpää seuraava kalajokinen kansanedustaja?

Uutiset

Carolina juhli voittoa Helsingissä pelatussa NHL-kauden avauskamppailussa. Carolina kukisti Minnesotan 4-3 (1-1,3-1,0-1). Hurricanesin hyökkääjä Jussi Jokinen (1+1) palkittiin kamppailun parhaana pelaajana. Kamppailua seurasi 12 355 katsojaa.

Kovapalkkaisten työeläkeyhtiöiden johtajien lisäeläkkeet maksatetaan yhtiöiden asiakkailla, eli kaikilla niillä kansalaisilla, jotka työeläkemaksuja maksavat. Esimerkiksi työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Matti Vuorian eläke on Helsingin Sanomien arvion mukaan todennäköisesti yli 400 000 euroa vuodessa. Lisäeduista nauttimattoman kansalaisen keskimääräinen, pelkkään työuraan perustuva eläke oli vuoden 2008 lopussa 1065 euroa kuukaudessa.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike: Kaleva 09.10.2010 Tutkija: Huijatkaa vaan. Heikki Kuutin mielestä toimittajien höynäyttäminen panee lehdet miettimään tekemisiään.
Toinen lehtileike: Kaleva 09.10.2010 Jokinen illan valopilkku. Myös Joni Pitkänen tuikki kirkkaasti Helsingissä.
Kolmas lehtileike: Kaleva 09.10.2010 Pääkirjoitus: Luottamus koetuksella. Hulppeat palkkiot tekemättömästä työstä loukkaavat kansalaisten oikeustajua. Valtionyhtiöiden hallintoneuvostojen jäsenyyksistä näyttää tulleen monelle kansanedustajalle sievoinen palkanlisä.

Televisiosta katsottua

Pressiklubi käsitteli journalismia ja politiikkaa. Mukana keskusteluissa olivat Suomenmaan päätoimittaja Pekka Perttula sekä toimittajat Timo Haapala ja Jouni Tervo.

Terveys ja liikunta

Paino 97,4 kg, verenpaine 161 / 102, lepopulssi 53.

Loppukevennys

Pikku-Liisa on äitinsä kanssa menossa tullin läpi. Tullimies kysyy Liisalta leikillään: - Eihän sinun laukussasi vain ole savukkeita? – Ei, Liisa sanoo, ne on äidin hatussa.

Isä nousi bussiin nelivuotiaan Johanneksen kanssa. Isän maksaessa matkaa Johannes etsi istumapaikka ja huusi samalla kirkkaalla äänellä: - Iskä hei, leikitäänkö me taas illalla äitin tissien kaa?

Äiti oli Joukon kanssa Korkeasaaressa. Jouko innostui: - Tuo apina on naapurin tätin näköinen. – Ole hiljaa, äiti toppuutteli. Ei niin saa sanoa. Jouko masentui: - Äiti, suuttuko apina, jos kuulee, että verrataan naapurin tätiin?

Hyvä on henki, kun vielä molemmista päistä pihisee.

Ravatti ei reisiä lämmitä.

Se on kansakoulun läpikäynyt ja lyseon ohi kulkenut.

Kiireitä täynnä kuin opettajan kesä.

Mikä on suosituin limu maalaisnuorten keskuudessa? – Agricola.

Onko lehtipihvi kasvisruokaa?

Miksi tosinaiset pitävät lännenmiehistä? He pysyvät satulassa ja jokaisella on kuudestilaukeava.

Miksi kutsutaan naista, joka tietää aina, missä hänen miehensä on iltaisin? Leskeksi.

Mikä erottaa miehen sohvasta? – Vessahätä.

Kyllähän miehet ovat täysiä sikoja, mutta heidän onnekseen naiset ovat hyvin eläinrakkaita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti