perjantai 23. heinäkuuta 2010

PE 23.07.2010















Päivän sää

Lämpötila aamulla +12 C, tuuli 5 m/s, päivällä + 17 C

Tapahtumat

Löysin valokuvieni joukosta Hilman hotellin kuvan, jonka olen ottanut vuonna 1985. Katselin kuvaa taitelija Markku Hakolan kanssa. Kuva sopii malliksi muotokuvamaalausta varten. Tavoitteena on saada ensi kesän näyttelyyn muotokuva Hilmasta ja Hilman hotellista.

Lähetin eilen sähköpostia Timo Soinille ja perussuomalaisten puoluejohdolle. Selvitin tapaamismahdollisuutta Timo Soinin kanssa. Veli-Matti Saarakkalalta sain tiedon, että huomenna kello 10 Oulun torilla olisi mahdollisuus tavata Timo Soini. Olen lupautunut kuuluttajaksi huomiselle Tynkä-maraton-tilaisuuteen. Siihen ilmoittautumiset alkavat jo klo 11. Näyttää siltä, että minun on aika vaikea järjestää Oulun reissua huomiseksi. Olin illalla järjestelemässä Tynkä-maratonin asioita huomista varten Tyngän Myllyllä

Soitin valtakunnansyyttäjävirastoon ja sain tietää, että poliisirikoksia tutkiva Heli Haapalehto on kesälomalla, eikä ole tehnyt päätöksiä tekemistäni poliisirikospyynnöistä, vaikka hän lupasi tehdä päätökset ennen kesälomaansa. Minulta on tiedusteltu lukuisia kertoja miten rikostutkinnat edistyvät Mikko Kovalaisen epäillyissä rikoksissa, joissa merkittävässä roolissa ovat poliisiviranomaiset.

Uutiset

Keihäänheittäjä Sanni Utriaisen venymiskyky tuotti kultamitalin yleisurheilun nuorten MM-kisoissa Monctonissa Kanadassa. Utriainen kohensi loppukilpailussa omaa ennätystään kaksi kertaa, ja kuudennella kierroksella syntynyt 56,69 riitti mestaruuteen viiden sentin erolla ennen latvialaista Lina Muzea.

Venäjän asettamat vientirajoitukset suomalaisille elintarvikkeille alkavat tänään perjantaina. Rajoitukset koskevat 14 tehdasta. Rajoitukset kestänevät ainakin viikon.

Lehtileikkeet lehtileikekansiooni

Ensimmäinen lehtileike käsittelee uutta vaahtosalia, mikä haastaa kevytsoran. Uudella vaahtolasilla saadaan täysi routaeristys kaduille ja teille ohuemmalla runkorakenteella.
Toinen lehtileike käsittelee Venäjän presidentin Dimitri Medvedevin Suomen vierailua. Suomi ei lämpene lapsisopimukselle. Kolmas lehtileike käsittelee Kiinan raaka-ainemonopolia.

Terveys ja liikunta

Paino 103,2 kg, verenpaine 180/104, lepopulssi 50. Pyöräily 28 km/1410 km,

Loppukevennys

Pikku-Kalle sanoi äidilleen: - Arvaapa mitä isä teki apulaisen kanssa, kun sinä olit ompelukerhossa? – Sano se kun isä tulee kotiin illalla. – Sano nyt se sama asia, kun sinä meinasit sanoa minulle, Pikku-Kalle. – Isä teki samaa, kun sinä teit Pekka-sedän kanssa, kun isä oli viikon kalassa Tenolla.

Pikku-Kalle ja isäpappa olivat saunassa. Pikku-Kalle kysyy: - Isi, mikä tuo on, joka roikkuu jalkojesi välissä? Isä vähän hämillään: - No, se on nyt sellainen kasvain.. Tähän Pikku-Kalle topakasti: - No, olipa helvetin hyvä, ettei kasvanut otsaan.

Leikkikoulun opettaja pyysi lapsia kertomaan jonkun hyvän jutun. Pikku-Kalle innoissaan: - Ne tuli nyt! Opettaja ihmettelee ja Pikku-Kalle tarkentaa: - No kun minä kuulin, kun meidän piika sanoi näin isille ja isi sanoi, että se on hyvä juttu, paras juttu pitkään aikaan.

Jos Mooses eläisi tänään, hän olisi varmasti maailman tunnetuin ihminen, opettaja selittää uskontotunnilla. – Niin varmasti, Pikku-Kalle vastaa. Hänhän olisi jo yli 2500 vuotta vanha.

- Kiitos kiltti täti, että toit minulle tällaisen lelun, Pikku-Kalle sanoi kohteliaasti. – No lapsi kulta, eihän siinä ole mitään kiittämistä. – Samaa mieltä minäkin olen, mutta äiti käski kiittää.

Pikku-Kalle seisoi isänsä kanssa tavaratalon kassajonossa. Heidän edessään jonotti 130-kiloinen nainen. Kun rouvan käsilaukussa oleva kännykkä alkoi piipittää, Kalle kuiskasi isälleen: - Varo, nyt se peruuttaa!

Opettaja kysyi Kallelta, miksi oli kissa mukana koulussa? Johon Kalle vastasi itkien: - Kuulin kun posteljooni sanoi äidille, että jahka poikas lähtee kouluun, syön sinun mirrisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti