lauantai 17. heinäkuuta 2010

LA 17.07.2010















Päivän sää

Lämpötila aamulla + 11 C, päivällä + 26 C

Tapahtumat

Kävin katsomassa Kalajoen lentokentällä kiihdytysajon SM-kilpailuja. Kävin katsomassa KJ:n painonnoston 80-vuotiskilpailuja ravintola Dyynin luona.

Kalajoella Keskuskarin ja Maakallan väliä liikennöivän matkustaja-aluksen päällikön epäillään syyllistyneen vesiliikennejuopumukseen. Aluksen päällikkö puhalsi Maakallassa alkometriin tuloksen 2,32 promillea. Aluksen oli kyydissä seitsemän matkustajaa. Matkustajat ja alus pääsivät kuitenkin jatkamaan Keskuskariin paikalle hälytetyn uuden päällikön turvin.

Uutiset

Yhteiskuntavastuun puolella valtion omistajaohjaus on toistuvasti karahtanut kiville. Näkyvimmin tulilinjalla on ollut metsäjätti Stora Enson rankat saneeraustoimet, jotka alkoivat aikanaan Kemijärveltä ja päätyivät viimeksi Varkauden kahden paperikoneen alasajoon. Kritiikki omistajaohjauksen puuttumisesta on oikeutettua, vaikka toimet ovatkin liittyneet laajempaan metsäteollisuuden rakennemuutokseen. Monessa kohdassa olisi voitu toimia toisin.
Yhteiskuntavastuun kiertäminen näyttää yltäneen myös valtionyhtiöiden johtajien palkkapolitiikkaan. Omistajaohjauksen periaatteena mainitaan, että sen johdon ja yhtiöiden hallitusten jäsenten tulee koostua ”ammattilaisista”. Ammattilaisuus ilmenee ainakin siinä, että johtajien palkat ja muut etuudet tulevat hoidettua. Viimeksi julkisuuteen tulivat muiden muassa valtion alkoholiyhtiö Altian Antti Pankakosken reippaat bonukset ja holdingyhtiö Solidiumin Kari Järvisen muhkea lisäeläke (HS 12.7.). Fortumin optioista alkanut surkuhupaisa farssi saa näin jatko-osan. Valtionyhtiöiden omistajaohjaus näyttää olevan liukas kuin saippua, josta ei saa otetta. Ongelmat tulisi ottaa vakavasti poliittiselle agendalle. Uudistusta kaipaavat niin pelisäännöt kuin menettelytavatkin.

Entinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ja toimitusjohtaja Sirkka Mertala ovat purkaneet kihlauksensa, kertoo Ilta-Sanomat. Mertala on vahvistanut lehdelle asian.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee Kalajoen Hiekkasärkillä hukkuneeksi epäillyn pojan etsintöjä. Toinen lehtileike käsittelee Kuopion asuntomessuja. Kolmas lehtileike käsittelee elintarvikevientiä Venäjälle. Uutisen mukaan Venäjä on toimittanut tarkat korjauslistat.

Televisiosta katsottua

Katsoin ohjelman Mennyttä etsimässä, Mannerheim ja Pietari. Mielenkiintoinen analyysi Mannerheimin toiminnasta.

Terveys ja liikunta

Paino 102,4 kg, verenpaine 159/97, lepopulssi 53. Kävely 9 km, pyöräily 20 km/1296 km, uinti 500m.

Loppukevennys

Potilas: Mitä jos minä kuolen leikkaukseen?
Lääkäri: En minä ruumiita pelkää.

Mies pyysi lääkäriltään Viagraa, koska hommat ei oikein sujuneet. Lääkäri antoi yhden pillerin kokeiltavaksi. Mies tuumasikin, että vaimo on matkoilla ja tulee illalla kotiin. Lääkäri kehotti ottamaan pillerin tuntia ennen vaimon paluuta. Illalla mies soitti lääkärilleen, että pilleri oli otettu, mutta vaimo ei tullutkaan. Lääkäri kysyi, eikö siellä ollut ketään, kenen kanssa voisi kokeilla. Onhan täällä kotiapulainen, mies vastasi, mutta hänen kanssaan en tarvitse Viagraa.

Kolme lääkäriä istui Jerusalemissa ja mietti, miten he ilmoittaisivat vastaanottonsa, sillä oli mahdotonta laittaa kakkia hepreaksi, arabiaksi ja englanniksi oven ulkopuolelle. – Minä voisin laittaa ison silmän, silmälääkäri lopulta keksi. – Ja min jalan, ortopedi riemastui. – Mutta mitä minä siinä tapauksessa tekisin, gynekologi ihmetteli.

Uuno tuli mielisairaalan lääkärin luo sanoen: - En voi olla samassa huoneessa Kustin kanssa. Hän luulee olevansa koira. – Anna hänen luulla. – Niin, mutta kun hän luulee, että minä olen lyhtypylväs.

Lääkärin työ on hienoa: Se on ainut ammatti, jossa vieras mies käskee naisen riisuuntua ja naisen aviomies maksaa laskun.

Hemaiseva tyttölapsi istui bussissa villakoira polvillaan. Vieressä istuva mies vahtasi tyttöä kaikki aistit heränneinä, niin soma ja seksikäs tyttö oli. Koira nuolaisi tytön reittä. Silloin mies ei enää voinut vaieta, vaan sanoi: - Annan tonnin, jos saan vaihtaa paikka koirasi kanssa. – Sehän sopii. Olen juuri viemässä sitä eläinlääkärille kuohittavaksi.

Lääkäri määräsi aviomiehelle hunajaa kyvyttömyyteen. Kului kuukausi, ja vaimo tapasi lääkärin. – Auttoikos se hunajaresepti? – No, pörrää se mies, mutta ei ole vielä pistänyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti