tiistai 15. kesäkuuta 2010

TI 15.06.2010










Päivän sää

Lämpötila aamulla +10 C, päivällä + 11 c, tuuli 4 m/s

Tapahtumat

Lähetin Timo Soinille sähköpostitse tietoa ensi vuoden eduskuntavaaliasetelmista.
Tänään minulle soitti eräs henkilö, joka oli samanaikaisesti minun kanssani liikkeenjohdollisessa kenttäkoulutuksessa. Viimeksi olimme tavanneet 34 vuotta sitten.
Kävin katsomassa IV-sarjan jalkapallo-ottelun K-Pallo – NIK. Kotijoukkue voitti 8-0 (2-0)

Uutiset

Osa ravintoloista pitää hintansa kuunvaihteessa ennallaan vaikka ravintoloiden arvonlisävero kevenee. Taloustutkija arvioi, että veroalen hyöty jää kuluttajille olemattomaksi. Ravintoloiden alv laskee kuun vaihteessa 22:sta 13:een prosenttiin.
Ravintola-alan äänekkäästi ajama arvonlisäveron alennus toteutuu heinäkuun alussa, mutta osassa ravintoloista mikään ei tuolloin muutu.

Pohjois-Pohjanmalla keskustan sydänseudulla Merijärvellä kytee pieni kapina. Paikallisten keskustavaikuttajien on vaikea niellä Lahden viikonloppuisen puoluekokouksen päätöksiä, sillä kaikki keskustan ykköspaikat valuivat etelään.

Eduskunnan ympäristövaliokunta katsoo, että periaatepäätökset kahden lisäydinvoimalan rakentamisesta tulisi hylätä. Valiokunnan mukaan energiaratkaisuissa pitäisi vahvemmin painottaa energiansäästön ja energiatehokkuuden parantamista. Lisäksi uusiutuvaa energiaa tulisi lisätä. Valiokunta päätyi Teollisuuden Voiman ja Fennovoiman lupien hylkäämisen kannalle äänin 9–8.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee JukuParkkia. Jutun otsikko on JukuPark laajenee lähivuosina. Yhtiöllä vesipuistot Turussa ja suunnitteilla Jyväskylän Laajavuoren vesipuisto. Erkin kommentti: Yhtiön toimintaan tunnetaan suurta mielenkiintoa, koska toiminta on riskialtista. Yhtiön rahoitus on kiinnostuksen kohteena myös muilla paikkakunnilla.
Toinen lehtileike käsittelee kokoomuksen puoluekokouksen päätöstä pakkoruotsin poistamisesta. Lehtiuutisen otsikko on: Katainen ei poista pakkoruotsia. Voidaanko tästä vetää johtopäätös, että sekoomus on oikeampi nimi kuin kokoomus?
Kolmas lehtileike käsittelee painonnoston SM-kisoja. Otsikko: Junkkarit SM-nostojen paras seura.

Televisiosta katsottua

Jalkapallon hallitsevan maailmanmestarin Italian MM-turnaus oli alkaa järkytyksellä, kun Paraguay laittoi sen ahtaalle lohkon F avausottelussa Kapkaupungissa. Kenties kisojen tähän asti parasta jalkapalloa tarjonnut ottelu päättyi lopulta 1–1.

Jalkapallon MM-kisojen lohko F:n ottelussa Slovakia ja Uusi-Seelanti päätyivät 1-1 -tasatulokseen. Slovakia oli pitkään kiinni voitossa, mutta Winston Reidin tasoitus ottelun lisäajalla pelasti Uudelle-Seelannille tasapelipisteen.

Jalkapallon MM-lopputurnauksen G-lohko käynnistyi Norsunluurannikon ja Portugalin välisellä kamppailulla, joka päättyi 0-0-tasatulokseen. Lähimpänä maalintekoa oli Portugalin Cristiano Ronaldo, jonka kuti osui tolppaan. Käsimurtumasta kärsinyt Norsunluurannikon ykköstähti Didier Drogba vaihdettiin kentälle toisella puoliajalla.

Terveys ja liikunta

Paino 104,6 kg, verenpaine166/100, lepopulssi 58. Kävely 9 km.

Loppukevennys

Härrä siunatkoon täitä ja Härrä varjelkoon täitä, sanoi pastori Stenberg saarnatessaan.

Ruotsalainen kysyi kaupassa: - Saisinko mine olla yksi silli? – Ole vaikka koko tynnyri! vastasi suomalainen.

Bästa tittare, kacka kockare.

Suomalaismies oli asettunut Ruotsiin. Naapurin rouva sattui kysymään vointia: - Hur står det till? Suomalainen ymmärsi kaikki sanat, mutta ei lauseen merkitystä. Aikansa pohdittuaan hän vastasi leveästi hymyillen: - Joo, min fru är mycket nöjd.

Tsekki meni silmälääkärille. Lääkäri näytti miehelle taulua, jossa olivat kirjaimet CVKPNWXCY, ja kysyi pystyikö hän lukemaan, mitä rivillä on. – Jaa, että pystynkö? mies vastasi. – Minähän tunnenkin hänet!

Ajatollan Kohomeini ja Ahti Karjalainen tapasivat ensimmäisen kerran toisensa. – Ajatollah, sanoi Khomeini. – Milläs ajat, kun kortti on hyllyllä, tokaisi Ahti.

Juan Carlos oli Suomessa valtiovierailulla ja esittäytyi myös Ahdille. – Juan, sanoi monarkki.
– Niin minäkin, ilahtui Ahti.

Väyrynen oli vaalikiertueella Vantaan ruotsinkielisellä alueella ja aloitti puheensa: - God dag, vandaler…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti