sunnuntai 2. toukokuuta 2010

SU 02.05.2010















Untamo Soraston muotokuva

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 1 C, tuuli 2m/s, päivällä + 4 C.

Tapahtumat

Tänään avattiin Tapion Tuvalla Veijo Juolan taidenäyttely. Tämä on Veijon 50. taidenäyttely.

Tänään oli Kalajoki-näyttelyssä vilkas päivä. Tänään näyttelyyn sain Untamo Soraston ja Efraim Kilpisen muotokuvat sekä Vasankarin koulun pienoismallin. Olen erittäin kiitollinen Saaren pariskunnalle siitä, että antoivat näyttelyyn Antti Santaholman syntymäkodin pienoismallin. Valmistelin näyttelyyn vielä 40 historiajuttua lisää eli nyt niitä on kaikkiaan 100. Aamulla tulostan tarvittavan materiaalin. Olen todella tyytyväinen näyttelyn tasoon. Huomenna on viralliset avajaiset klo 16.30.

Minulla on nyt yli 100 facebook-kaveria ja blogissani on nyt yli 31 000 profiilinäkymiä eli profiilin aukaisua. Käyntikertoja on huomattavasti enemmän.

Uutiset

Meksikonlahteen vuotava öljy on levinnyt kolme kertaa aiemmin arvioitua laajemmalle alueelle, selviää satelliittikuvista. Miamin yliopiston selvityksen mukaan öljyä oli levinnyt torstaihin mennessä ainakin 9 000 neliökilometrin laajuiselle alueelle. Katso video http://www.hs.fi/videot/1135256523019

Kreikassa mielenosoittajat ja poliisi ovat ottaneet lauantaina yhteen rajusti. Hallituksen säästöohjelmalle on osoitettu laajasti mieltä eri puolilla maata. Poliisi on joutunut hajottamaan mellakoivia nuorisojoukkoja kyynelkaasulla niin pääkaupungissa Ateenassa kuin maan pohjoisosassa sijaitsevassa Thessalonikissakin. Ateenassa mellakkapoliisi taltutti kyynelkaasulla kepein aseistautunutta porukkaa valtiovarainministeriön luona, ja televisioyhtiön auto tuikattiin tuleen molotovinkoktaililla. Poliisi joutui häätämään mielenosoittajia myös keskustassa sijaitsevan loistohotellin luota. Euromaiden ja IMF:n Kreikalle antamien apulainojen kokonaissumma saattaa kohota kolmen vuoden aikana 120 miljardiin euroon. Euromaiden osuus tukisummasta on ollut kaksi kolmasosaa ja Suomen osuus euromaiden siivusta 1,85 prosenttia. Näin ollen Suomen osuudeksi tulisi kolmen vuoden aikana lähes 1,5 miljardia euroa.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee Kalajoki-näyttelyä otsikolla historiaa kuvin ja pienoismallein. Toinen lehtileike lintujen kevätmuuttoa otsikolla Meri vielä jäässä vesilinnuille. Kolmas lehtileike puolueiden kannatusmittausta otsikolla Perussuomalaisten kannatus nousussa. Neljäs lehtileike käsittelee Väyrysen kannanottoa Vuotoksen ja Kollajan rakentamisesta erillislailla. Viides lehtileike käsittelee Meksikonlahden öljykatastrofia otsikolla Öljy rantautuu, epätoivo kasvaa.

Terveys ja liikunta

Paino 106,1, verenpaine 173/106, lepopulssi 54.

Loppukevennys

Eduskuntaan tulee perustaa entisten kerhojen lisäksi vielä muistikerho. Puheenjohtajaksi setelit kolikoista erottava edustaja, tilintarkistajiksi kaksi alan alkeet hallitsevaa ja varat urheilukerholta mahdollisesti säästyneistä rahoista.

Ruotsi on saanut nyt oman kansallispukkinsa. Miksi Jonasta kutsutaan Palokärki-Jonakseksi? Koska hänen tunnuslauseensa on: ”Kun tarpeeksi kauan takoo, niin kyllä reikä löytyy.”
Norjalaistytön äiti kysyi: ”Kuinka saatoit antaa sen tapahtua?” Tyttö vastasi: ”No ensin edestä, sitten takaa ja sitten taas edestä."
Katso http://www.tekniikkatalous.fi/viihde/veijo/article400514.ece?s=r&wtm=-30042010

Kaksi sotakaveria tapasi toisensa. Toinen oli ollut siellä, missä kunniamerkkejä ansaitaan, toinen siellä missä niitä jaetaan. Tulos oli sen mukainen. Osattomaksi jäänyt katselee kaverin takinrinnusta ja sanoo ihmetellen: - Jaa-a, Ville, pirusti määki pelkäsin, mut en mää tommotti saanu.

- Vihdoinkin vapaana, sanoi Vasili kun sotavangiksi joutui.

- Suru pois puserosta, sanoi tykkimies, kun huuliharppunsa esille otti.

- Sotamies Suhonen, ettekö tiedä, että rivissä seisotaan hiljaa katse suunnattuna johonkin määrättyyn pisteeseen? – Herra kapteeni, minä paraikaa etsin sitä pistettä.

Kapteeni: - Tietääkös alokas, missä päin on pohjoinen? Alokas: - Se on siellä päin, mistä minä olen kotoisin, herra kapteeni.

Korpraali Konttinen anoi kotilomaa. Kapteeni kysyi: - Onko teillä pätevä syy? – Kyllä on, herra kapteeni, minulla on vaimo kotona sairaana kuten muillakin.

Eila: - Tiedättekö mitä, luutnantti Kannusheimo melkein kosi minua eilen. Leila: - Niinkö. Mitä hän sanoi? Eila: - Hän kysyi miten rikas isäni oikeastaan on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti