keskiviikko 19. toukokuuta 2010

KE 19.05.2010













Kalajoen suojeluskuntatalon lahjoitti Santaholma Oy. Sen runko tuotiin Kalajoelle Merijärven Männistöstä, jossa se oli ollut Santaholman metsänhoitajan asuinrakennuksena. Talosta tehtiin ajan ihanteiden mukaan 1920-luvun klassismin mukainen rakennus. Rakennukseen tehtiin päätykolmiolla varustettu avokuisti ja alkuperäisiin ikkunoihin korkeuttaan leveämpi ruotujako. Talo valmistui 1932 ja sai voimaa ja puolustustahtoa korostavan nimen Suoja. Suojeluskunnalla oli Kalajoella vahva kannatus ja toiminta oli innokasta. Urheilu ja varsinkin ammunta nousi suureen suosioon. Ampujina kunnostautuivat Kaarran veljekset. Talosta tehtiin sotien jälkeen terveystalo. IKL:n juhla oli Kalajoella vuonna 1933, jolloin Vihtori Kosola ja rovasti Arvi Metsovaara ikuistettiin Suojan kuistilla.

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 14 C, tuuli 1m/s, päivällä +26 C tuuli 1m/s.

Tapahtumat

Eilen yhdentoista jälkeen Kalajoen keskustassa ajeli paikallinen -53 syntynyt mies kortitta ja 1,9 promillen humalassa. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

Olin valtakunnansyyttäjävirastoon yhteydessä ja sain tietää, että poliisirikosasiat valtakunnallisesti hoitaa syyttäjä Heli Haapalehto.

Korkein oikeus ei antanut päätöksellään 18.5.2010 nro 0989 Diaarinro R2009/878 minulle valituslupaa Rovaniemen hovioikeuden 30.9.2009 nro 856 päätökseen. Soitin korkeimpaan oikeuteen ja tavoittelin määräaikaista esittelijää Heli Sankaria, mutta en saanut puhelimitse häneen yhteyttä. Pyysin sitten kääntämään asian ratkaisseelle oikeusneuvos Mansikkamäelle. Keskustelin hänen kanssaan asiasta, mutta hän sanoi aluksi, ettei tiedä asiasta yhtään mitään eli tekemästään päätöksestä. Sitten kerroin, että minun tavoitteenani olikin saada esittelijä Heli Sankariin yhteys. Mansikkamäen käsityksen mukaan esittelijä tietää asiasta vielä vähemmän kuin päätöksentekijä, joka ei tiennyt asiasta yhtään mitään. Tämän keskustelun jälkeen päätin pyytää korkeimmalta oikeudelta esittelymuistion asiasta, koska halusin tietää miten esittelijä on asian esitellyt ja miten päättäjät ovat asiaan perehtyneet. Toinen oikeusneuvos ratkaisun tekemisessä on ollut Juha Häyhä, joka on toiminut esteellisenä näiden päätösten takia - Juha Häyhä 10.7.2003 nro 1801 H2002/16, 10.7.2003 1802, 10.7.2003 nro 1800.

Tässä sähköpostiviestini korkeimmalle oikeudelle

----- Original Message -----
From: Erkki Aho
To: korkein.oikeus@oikeus.fi
Sent: Wednesday, May 19, 2010 3:42 PM
Subject: KIIREELLINEN

Esittelymuistio

Pyydän Korkeinta oikeutta toimittamaan minulle ensi tilassa esittelymuistion 18.05.2010 päätöksestä 0989 Diaarinumero R2009/878. Esittelijänä on toiminut määräaikainen oikeussihteeri Heli Sankari ja asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mansikkamäki ja Häyhä.

Päätös perustuu tähän valituslupahakemukseen.

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/10/valituslupahakemus-korkeimmalle.html


Kalajoella 19.05.2010 Erkki Aho Kalajoen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja

Rovaniemen hovioikeuden päätös on kiistatta syntynyt rikosten avulla. Tässä on asian ydin:

Ahon mukaan hän ja muut PR-Teollisuus Oy:n osakkeenomistajat joutuivat yrityskaupassa törkeän petoksen kohteeksi. Konkurssipesän väliaikaiset pesänhoitajat eivät lain mukaan saa myydä kiinteää omaisuutta. Tässä tapauksessa väliaikaiset konkurssipesänhoitajat myivät kiinteistöt, vaikka heillä ei lain mukaan ollut oikeutta myydä kiinteistöjä. Heillä ei ollut myöskään kirjallista lupaa myydä toisen pantattua omaisuutta omanaan. Väliaikaiset pesänhoitajat salasivat ostajilta kiinteistöjen kaupanteossa 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset eli heti kun kauppakirjat oli allekirjoitettu, ostajat saivat 48 miljoonan markan velat niskaansa. Pesänhoitajat ilmoittivat keskeneräisen tilauskannan 15 miljoonaa markkaa suuremmaksi kuin se todellisuudessa oli. Kiinteistöjen kauppakirjojen vahvistajaksi on merkitty tuleva syyttäjä, joka toisen kauppakirjan allekirjoittajan mukaan ei ole ollut paikalla kun kauppakirjat allekirjoitettiin. Asian voi todistaa myös toimistossa työskennellyt toimistovirkailija. Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja ei ole ollut myöskään paikalla, kun kauppakirjat on allekirjoitettu. Kaupat ovat syntyneet täysin laittomasti. Kaupanvahvistajaksi merkitty tuleva syyttäjä on toiminut syyttäjänä lähes kaikissa Ahoa ja Ahon yritystoimintaa koskevissa oikeusjutuissa. Erkki Aho on menettänyt omaisuutensa, omakotitalonsa, kesämökkinsä ja menestyvän yrityksen rikosten uhrina. Hän on joutunut kärsimään valtavat taloudelliset tappiot ja mittaamattomat henkiset kärsimykset. Ahon korvausvaatimus Suomen valtiolle on n. 180 miljoonaa euroa.

Tarkempi selvitys tässä:
PR-talojen markkinoilta poistaminen
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/pr-talojen-markkinoilta-poistaminen.html

Osa 1
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/11/kantelu-eduskunnan-oikeusasiamiehelle.html

Osa 2
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/11/kantelu-eduskunnan-oikeusasiamiehelle_23.html

Osa 3
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/11/kantelu-eduskunnan-oikeusasiamiehelle_7837.html

DVD-dokumentti youtubessa
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/dvd-dokumentti-youtubessa.html

Kalajoki-lehti teki minusta tänään syntymäpäivähaastattelun.

Uutiset

Meneillään olevissa kansanedustaja Ilkka Kanervan (kok) lahjustutkimuksissa on selvinnyt, ettei Kanervaa yritetty lahjoa entisessä ulkoministerin roolissaan eikä kansanedustajana, vaan Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtajana, kertoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Markku Nisula Helsingin rikospoliisista. Tämä merkitsee sitä, että epäillyt lahjuksen antajat ovat halunneet jollain tavalla hyötyä valmisteltavana olleesta maakuntakaavasta Länsi-Suomessa. Aikaisemmin MTV3 kertoi, että Kanerva oli mukana käsittelemässä kaavamerkintää, joka liittyi Nova Groupin hankkeeseen. Asia oli palautunut uuteen käsittelyyn Kanervan esityksestä.

Kalajoki-lehti julkisti uutisen, jonka mukaan Kalajoen vihreiden valtuutettu Hanna Halmeenpää on vihreiden kansanedustajaehdokas. Kalajoen keskustan riveissä on mahtava sekamelska, koska sopankeittäjiä on riittävästi. Jorma Tikkanen on esittänyt Alavieskan kirkkoherraksi valittua Eija Nivalaa. Onko Jorman tarkoitus ollut vain hämmentää kattilaa vai uskooko hän todella Eija Nivalan kykyihin kansanedustajana? Himankalaiset sekoittivat keskustan pakan nimeämällä ehdokkaakseen 19-vuotiaan Sami Hännisen. Näillä keskustan ehdokkailla ei herra huonetta rakenna eikä onnen seitsemäs taivas aukene. Kokoomuksen Tomi Reinikainen ei lähde ehdokkaaksi, mutta olen varma, että kokoomuksen Hanna Saarella on hurjat halut ryhtyä ehdokkaaksi, vaikka asiaa ei Kalajoki-lehdessä mainitakaan.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee säätiön saneerausta. Kysymys on Kansanmusiikkisäätiön saneeraushakemuksesta. Kuuluuko yrityssaneerauslaki säätiöille?

Televisiosta katsottua

Suomi joutui nöyrtymään jääkiekon MM-kisojen välisarjan viimeisessä ottelussa tähtipelaajia vilisevälle Venäjälle 5-0. Suomi ei pystynyt käyttämään omaa vahvaa hetkeään hyväksi ja Venäjä rynnisti lopulta mestarillisesti lohkovoittoon. Leijonat kohtaa puolivälierässä Tshekin. Venäjä mittaa puolestaan Kanadan.

Terveys ja liikunta

Paino 105,9 kg, verenpaine 171/109, lepopulssi 60. Pyöräily 63 km/432 km

Loppukevennys

Biologian tunnilla opettaja selitti: - Eläimet, jotka imettävät, ovat nisäkkäitä. Pikku-Kalle viittasi innokkaasti ja kysyi: - Ovatko linnut sitten munakkaita?

Telaketjukänni: Liikkuu eteenpäin otsanahkaa rypistämällä.

Hannu ja Kerttu-krapula: Aamulla voit kätevästi suunnistaa vessaan yöllä oksentamaasi vanaa seuraillen.

Ruma ankanpoikanen-krapula: Aamulla on vierellä väärät munat.

- Mitä kobra opiskelee yliopistossa? – Hisssssstoriaa.

- Mitä? sanoi Laura Voutilaisen pojan opettaja, isäsikö loukkaantui räjähdyksessä? – Kyllä, äiti räjähti perjantai-iltana.

Matti Wuori totesi Janina Anderssonille: - Jos et ole koskaan nähnyt idioottia muovin sisälle pakattuna, niin katso ajokorttiasi!

Fryckman oli istunut kaksi päivää vankilassa pitkästä tuomiostaan, kun vaimo tuli häntä tapaamaan: - Ei, nyt minun on lähdettävä, vaimo sanoi. – Nyt jo, vastahan tulit. – Minun täytyy mennä auttamaan äitiä, hän pitää juhlat tuomareille.

- Oletteko läheistäkin sukua toisillenne, kysyi pomo oululaismieheltä. – Kaukaista, vastasi toinen, minä olen vanhin ja hän on nuorin neljästätoista sisaruksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti