tiistai 23. maaliskuuta 2010

TI 23.03.2010














Päivän sää

Lämpötila aamulla -8 C, päivällä – 1C, tuuli 2m/s , aurinkoista

Tapahtumat

Soitin Pohjois-Karjalan käräjäoikeuteen ja sain varmistuksen sille, että varatuomari Mikko Kovalainen on saanut esiintymiskiellon Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa 31.12.2008 ja se on voimassa 31.12.2011 saakka Diaarinumero S08/4922.

Valmistelin puheenvuoroni illan valtuuston kokoukseen.

Olen saanut useita puheluita räjähdysaineiden luvattomista käytöistä. Asiaa ei Suomessa valvota. Olen saanut yhteydenottoja yhä edelleen varatuomari Mikko Kovalaisen toiminnasta ja varatuomari Veli Päivikön epäillystä häiriköinnistä tekstiviesteillä.

Tein tutkintapyynnön Keskusrikospoliisille Oulun poliisin Tapani Tasannon toiminnasta.

Kävin tänään erään yrityksen kanssa neuvotteluja jalkapallovalmentajan toiminnan rahoittamiseksi. Huomenna jatketaan neuvotteluja.

Tänään oli valtuuston kokous, jossa käytiin vilkas ja monipuolinen keskustelu Sun Arena-hankkeesta. Mielestäni jääräpäinen asioiden eteenpäin vienti jätti runsaasti valitusmahdollisuuksia päätökseen. Mielestäni päätösprosessissa on muotovirhe, peruslain vastaisuus ja EU-lainsäädännön vastaisuuksia. Kaupunginjohtaja Jukka Puoskari on koulutukseltaan juristi. On täysin varmaa, että päätöksestä valitetaan, eikä hanke näin ollen etene. Järkyttävää toimintaa kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan Raili Myllylän toimesta.

Uutiset

Väkisin huostaanotettuja lapsia oli vuonna 2008 lähes 2200, kun heitä 1995 oli noin 1000. Kasvua on 120 prosenttia, kun huostaanotot ylipäätään ovat kasvaneet samassa ajassa 66 prosenttia. Kaikkiaan huostaanotettuja lapsia oli vuonna 2008 yli 10000. Lapsia otetaan eniten huostaan murrosiässä, elämän ensi kuukausina ja koulun alkamisen aikaan. Poikia otetaan huostaan hieman tyttöjä enemmän. Tavallisimpia syitä ovat vanhempien kasvatusongelmat, alkoholinkäyttö tai väkivalta.

Venäjän pääministeri Vladimir Putin on ehdottanut Pietarissa vierailevalle presidentti Tarja Haloselle, että Suomi ja Venäjä rakentaisivat jäänmurtajia yhdessä. Vierailun aikana puheeksi on noussut myös Turussa huostaanotettu suomalais-venäläisen pojan tapaus.

Jyväskylässä tapahtunut suomalais-venäläisen lapsen huostaanottotapaus on vanhempi, mutta yhä edelleen selvittämättä. Miksi? Missä lapsi on nyt? Onko syytä epäillä bisnestä huostaanotossa?

Iltalehti uutisoi aamulla, että sisäministeriön poliisiosastolle tapahtui vuonna 2006 muuton yhteydessä moka, kun aseita sisältänyt lukittu kaappi jäi vanhaan paikkaan. Kaappi päätyi kaupungin hankintakeskuksen kierrätysvarastoon, jossa aselöytö paljastui viime syksynä. Helsingin poliisilaitoksella katsottiin, ettei jutussa ole aihetta esitutkintaan. Iltalehden mukaan kaapissa oli useita aseita, kuten poliisin vanha Suomi-konepistooli ja toinen FN-virkapistooli.

Virkavapaalla ollut konstaapeli tunkeutui entiseen kotiinsa ja alkoi riehua Espoossa. Mies oli saapunut noutamaan tavaroitaan perheen luota. Hän oli humalassa. Paikalle jouduttiin hälyttämään muita poliisiyksiköitä rahoittamaan kollegaansa. Konstaapelin vaimo teki asiasta ensin rikosilmoituksen, muun muassa kotirauhan rikkomisesta, mutta perui myöhemmin tämän asianomistajarikoksen. Juttu siirtyi kuitenkin valtakunnansyyttäjän virastoon, jossa harkitaan johtaako yleinen etu syytteen nostamiseen. Poliisin tulee lain mukaan kaikissa olosuhteissa käyttäytyä hyvin, vaikka hän ei olisikaan virantoimituksessa.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike kertoo SM-ampumahiihdosta ja Alavieskan Virin menestyksestä viestinhiihdossa.

Toinen lehtileike kertoo Kalajoen Junkkareiden 80-vuotisjuhlasta.

Terveys ja liikunta

Paino 105,3 kg, verenpaine 183/109, lepopulssi 65.

Loppukevennys

- Voi Ville! Sinä olet syönyt koko täytekakun yksin! Etkö sinä yhtään ajatellut muita? äiti kauhisteli. – Ajattelin minä, kun koko ajan pelkäsin, että joku teistä näkisi minut.

- Ville, mitä eroa on kivellä ja kalliolla? opettaja kysyi ympäristötiedon tunnilla. – Eikö Kivi ollut kirjailija ja Kallio presidentti? epäili Ville.

Yläasteen oppilaiden kielenkäytöstä päätellen Suomessa ei tule olemaan pulaa gynekologeista.

Pikku-Pekka saapasteli sisään naama yhtenä hymynä ja nuoleskellen mansikkatuuttia. – Mistä sinä tuon sait? äiti ihmetteli. – Yhdeltä pikkutytöltä. – Pikkutytöltä? Mitä se sanoi? – Ei mitään. Se vaan huusi.

- Mitä Raamattu kertoo maailman luomisesta? kysyi opettaja uskonnontunnilla. – Ei mitään. Mikko vastasi. – Miten niin, ei mitään? opettaja ihmetteli. – Ei se osaa puhua.

- Mitä yhteistä on Aleksis Kivellä ja J.L. Runebergillä? halusi opettaja tietää. – Molemmat syntyivät liputuspäivinä, Ville tiesi.

- Mihin varotoimiin tulee ryhtyä, jos harrastaa seksiä jonkun tuntemattoman kanssa? opettaja kysyi. Ville pohti aikansa kysymystä ja vastasi sitten: - Valehdella nimensä ja osoitteensa.

Eino: - Veljesi yritti kovasti saada sitä valtion virkaa. Mitä hän nyt tekee? Aino: - Ei mitään, hän sai sen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti