sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

SU 21.03.2010














Päivän sää

Lämpötila aamulla -12 C, tuuli 1m/s. Päivällä – 3 C.

Tapahtumat

Tänään oli Kalajoen Junkkareiden 80-vuotisjuhla. Juhlapuhujana oli kansanedustaja Juha Mieto, joka piti erinomaisen ja asiantuntevan puheen urheilusta ja urheiluseuratoiminnasta. Kalajoen puhallinorkesteri esiintyi Eskoa Lastikan johdolla ja sopraano Saara Kiiveri lauloi. Historiikin esitti Heikki Rahkola.

Noin kello 11 tänään nykyinen Sievin kunnanjohtaja Markku Koski soitti minulle ”isoäänisen” uhkauspuhelun. Hän on nähtävästi pyrkimässä kansanedustajaehdokkaaksi. Hän ei ollut tyytyväinen päiväkirjassani esittämiin sanomalehtitietoihin Sepen toimintaan liittyvistä asioista. Ymmärsin, että hän oli huolissaan muistakin tiedoista, jotka koskivat PR-talojen toimintaa sekä Kera Oy:n ja Vapo Oy:n sekä Markku Kosken liiketoimintakuvioita. Ymmärrän Markku Kosken huolen, koska saamani tiedon mukaan Valtiontalouden tarkastusvirasto tutkii Markku Kosken liiketoimia. Ne ovat julistettu salaisiksi ja turvaluokitus on kaksi. Perästä kuuluu, sanoi torventekijä. En ymmärrä miksi tutkimukset on pitänyt julistaa salaisiksi.

Kävin katsomassa Suomisarjan tämän kauden viimeisen kotiottelun, jossa JHT voitti EtPo72:n numeroin 5-4.

Uutiset

Venäjän sirpaleinen oppositio nimesi lauantain Raivon päiväksi, ja uutistoimistot raportoivat mielenosoituksista 50 kaupungissa. Mielenosoituksista suurin järjestettiin ilmeisesti Kaliningradissa, jossa noin 3 000 ihmistä heristeli mandariineja vastustaakseen paikallisen kuvernööriä Georgi Boosia. Boosia nimitetään Kaliningradissa mandariiniksi, siis keisarin nimittämäksi virkamieheksi. Boos yritti lauantaina vaimentaa mielenosoituksia erikoisella "telemeeting"-tapahtumalla, jossa kuvernööri vastaili kysymyksiin, joita kansalaiset saivat esittää Boosille internetin välityksellä. Moskovassa mielenosoituksia oli lauantaina kaksi. Laillinen mielenosoitus keräsi 80 ihmistä, laiton 200, joista 70 otettiin kiinni. Vladivostokissa kokoontui arviolta 1 500, ja Irkutskissa 1 000 vastusti sellutehdasta.

Rakennusliiton toinen puheenjohtaja Kyösti Suokas sanoo, että hallitus on esittämässä lupaa jopa kolmelle uudelle ydinvoimalalle. - Suomea ollaan kovaa vauhtia rakentamassa Euroopan unionin ydinvoimareservaatiksi. Muut EU:n jäsenmaat eivät halua uusien ydinvoimaloiden riskejä ja ratkaisematonta ydinjätteen varastointiongelmaa omien kansalaistensa keskelle. Suomessa ydinvoimasta käytävä keskustelu on kansalliseen tyyliin vaimennettu. Meillä ydinvoimaan ei sisälly ongelmia eikä riskejä.

Ukrainalaisnyrkkeilijä Vladimir Klitshko säilytti WBO- ja IBF-liittojen tittelinsä raskaansarjan mestaruusottelussa Dysseldorfissa. Klitshko voitti yhdysvaltalaisen Eddie Chambersin tyrmäyksellä 12 erässä. Lähes kaksimetrinen Klitshko dominoi ottelua ja päätti sen vasemmalla koukullansa, kun viimeistä erää oli jäljellä vain viisi sekuntia. Klitshkoa13 senttiä lyhyempi Chambers kupsahti maahan raskaasti, ja haastajalla meni pari minuuttia iskusta toipumiseen. 33-vuotiaan Klitshkon tilasto on tällä hetkellä 53-3. Voitoistaan 48 hän on saavuttanut tyrmäyksellä.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileikkeen otsikko: Halonen asettui isoäitien tueksi.

Toinen lehtileike käsittelee Luther-säätiön toimintaa. Luther-säätiö vihki oman piispansa.

Kolmas lehtileike käsittelee Karjalan Sanomien ahdinkoa.

Terveys ja liikunta

Paino 106,0 kg, verenpaine 178/102, lepopulssi 67.

Loppukevennys

Tohtori katsoi hyvin epäilevästi potilastaan ennen kuin kysyi: - Kärsittekö te alkoholismista? – En, mutta aika usein krapulasta.

- Minusta tuntuu, että minun pitää hankkia Viagraa, mies valitti kaverilleen masentuneena. – Ei kannata. – Miksei? – Mä tiedän paremman keinon. – Mikä se on? – Minä otin Pohjolan seisontavakuutuksen.

Pubin mainoslause sisään tultaessa: ”Täällä ei naureta humalaisille.” Pubin mainoslause ulos lähdettäessä: ”Ulospääsy selvin päin kielletty.”

- Lupasin menne kotiin heti kahdeksan jälkeen, mutta tämä onkin vasta kuudes.

- Olen osuuskaupan jäsenosakas ja auki joka päivä.

- Mikä on tuomarin vastakohta? – Viemäri.

- Puukko on lähellä suomalaisten sydäntä.

- Mitkä olivat Punahilkan isoäidin viimeiset sanat? – Rakas pikkutyttöseni, olen hukassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti