keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

KE 31.03.2010














Päivän sää

Lämpötila aamulla -2 C, päivällä lämpötila + 8 C

Tapahtumat

Katselin tänään arkistojani ja löysin sieltä Savinin turnauksen esitteen vuodelta 1990. Toimin tuohon aikaan Raahen Porvari- ja kauppakoulun konsultit Oy:n toimitusjohtajana ja Pohjois-Suomen toimitusjohtajakoulun rehtorina. Sponsoroimme silloin Tallinnassa järjestettyä maailman parhaiden lentopallomaiden maajoukkueiden turnausta. Tämä oli vahva pohja sille, että yhteistyö Eestin Lentopalloliiton kanssa tiivistyi ja eestiläisille lentopalloilijoille tuli mahdollisuus lähteä Suomeen pelaamaan suomalaisiin joukkueisiin. Kaikkiaan 41 pelaajaa siirtyi varsin lyhyen ajanjakson kuluessa suomalaisiin seuroihin. Eestin lentopalloliiton puheenjohtajana toimi tuohon aikaan kauppaministeri Ants Laos. Kultamitalimies Viljar Loor opiskeli Raahessa ja pelasi Alavieskan Virin joukkueessa lentopalloa.

Selvitin tänään pyynnöstä kulttuurihistoriallisesti merkittävän rakennuksen Teatteritalon korjaamisen rahoitusmahdollisuuksia. Hankin hakemuskaavakkeet ja –ohjeet rahoituksen hakemiseen. Mielestäni kohteeseen on mahdollisuus saada julkista rahoitusta.

Olen tänään tehnyt ”salapoliisityötä” ja saanut lisää tietoja entisen kansanedustajan erikoisista yrityskaupoista, joissa on minun oikeustajuni ja lain tuntemukseni perusteella syytä epäillä rikoksia. Perästä kuuluu, sanoi torventekijä. Asia tulee olemaan valtakunnallisesti merkittävä asia.

Uutiset

Voima-lehti kertoi uusimmassa numerossaan, että espoolainen opiskelija oli tuonut toimitukseen muistikirjan, jonka tämä oli löytänyt bussipysäkin penkin alta kaksi viikkoa sitten. Muistikirjan kerrottiin mm. sisältävän 155 sosiaaliturvatunnusta. Siinä kuvailtiin ja yksilöitiin todistajia ja asianomistajia rikoksiin ja rikosepäilyihin liittyen.
Maaliskuun alussa Voima-lehti paljasti verkkosivuillaan, että Helsingin Pasilan poliisitalon roskalavalta oli löytynyt mm. murhatutkimusten kuulustelumateriaalia.
Äskettäin julkisuuteen tuli myös tapaus, jossa sisäministeriön poliisiosasto unohti kasan deaktivoituja aseita lukittuun kaappiin muuttaessaan muualle.

Kokoomuksen kansanedustaja Marja Tiura paljastaa Apu-lehden laajassa haastattelussa, että häntä houkuteltiin pian eduskuntavaalien jälkeen liittymään keskustaan. Houkuttelija oli Tiuran mukaan keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Keskustassa ollaan tyrmistyneitä kansanedustaja Marja Tiuran (kok) väitteistä, että häntä olisi houkuteltu loikkaamaan puolueeseen. Keskustan mukaan Tiura itse esitti asiaa.

Kajaanin opettajankoulutusyksikkö lakkautetaan, ja opetus keskitetään Ouluun. Oulun yliopiston hallituksen päätös liittyy yliopiston säästökuuriin. Yt-neuvottelujen tuloksena yliopisto vähentää 180 henkilötyövuotta vuoteen 2012 mennessä. Säästöt kohdistuvat pääasiassa hallinto- ja tukihenkilöstöön Oulussa ja Kajaanissa.

Julkisen sanan neuvosto antoi langettavan päätöksen Iltalehdessä 13. tammikuuta 2010 julkaistusta Kaarina Hazardin kolumnista Ludwig Borga. Hazardin kolumni käsitteli edesmennyttä Tony Halmetta, joka oli entinen kansanedustaja ja nyrkkeilijä. Halme kuoli 8. tammikuuta.
Kirjoituksessa Hazard muun muassa luonnehti Halmetta "möhkäleen muotoiseksi kotieläimeksi" ja ihmetteli ihailevaa julkisuutta, jota Halme oli hänen mukaansa kuoltuaan saanut.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee ilmastonmuutosta. Ilmastonmuutos lisää tulvia Suomessa.

Toinen lehtileike käsittelee kirjasotaa kokoomuksessa. Syynä on Risto Uimosen kirjoittama kirja Iiro Viinasesta.

Kolmas lehtileike käsittelee iskua Venäjän ytimeen eli Moskovan metroihin.

Neljäs lehtileike käsittelee Ilkka Kanervan rikosepäilyjä lahjuksen ottamisesta.

Terveys ja liikunta

Paino 105,4 kg, verenpaine 173/106, lepopulssi 62. Hiihto 3 km. Ladut pehmeät.

Loppukevennys

- Herra johtaja, Kalle puhutteli pomoaan. – Saisinko huomenna iltapäivän vapaaksi, kun minun pitäisi auttaa vaimoani suursiivouksessa? – Ei tule kysymykseenkään. – Kiitos, herra johtaja. Tiesinhän, että teihin voi luottaa.

- Äiti, saanko mä lukea sängyssä Aku Ankkaa niin kauan, että mä nukahdan? Pikku-Kalle kysyi kiltisti. – No olkoon menneeksi, mutta ei sitten minuuttiakaan kauempaa, äiti myöntyi.

- Kummalla kädellä sinä sekoitat aamuisin kahvisi? Kalle kysyi Villeltä. – Oikealla. – Aika erikoista. Mä sekoitan lusikalla.

Kalle oli joutunut raastupaan. – Myöntääkö syytetty syyllisyytensä? tuomari kysyi Kallelta. – En missään tapauksessa. – Oletteko varastanut aikaisemmin? – En ikinä. Tää oli ihan ensimmäinen kerta.

- Tiedätkö Kalle mitä Jeesukselle tapahtui pääsiäisenä? opettaja kysyi uskonnon tunnilla. – En tosiaankaan, mä olin silloin Rukalla isän ja äidin kanssa hiihtämässä.

Historian tunnilla opettaja kysyi Kallelta: - Kalle, osaatko mainita jonkun Suomen vanhoista presidenteistä? – Totta kai. Kenet heistä?

Pikku-Ville oli ollut sairaana pitkään ja palasi kouluun. – Kuinka kauan sinä olet ollutkaan poissa, historian opettaja kysyi Villeltä. – Kolmikymmenvuotisesta sodasta lähtien.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti