perjantai 26. helmikuuta 2010

PE 26.02.2010














Päivän sää

Lämpötila aamulla – 12 C, tuuli 2m/s, päivällä lämpötila – 4 C ja aurinkoinen sää.

Tapahtumat

Tänään hiihdettiin koulujen väliset hiihdot hiihtomajalla. Kävin katsomassa kisoja, jotka hiihdettiin loistavissa olosuhteissa. Mukana kuntaliitoksen myötä myös Himangan koulujen oppilaat ensimmäistä kertaa Kalajoen koulujen välisissä hiihdoissa.

Olen tänään selvittänyt Kalajoen kaupungin ja Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n välisiä asioita. Kalajoen kunnalla on hotellin yhteydessä omia tiloja. Näistä tiloista Kalajoen kaupunki on vuokrannut Metsähallitukselle 396 m2 Meriluontokeskuksen tilat ja vuokran suuruus on 1.2.2010 alkaen 4 155,85 euroa kuukausi. Lisäksi Kalajoen kaupunki on vuokrannut SaniFani Kylpyläkiinteistön Kalajoen Hiekkasärkät Oy:lle 5.075.19 euron kuukausivuokralla ja 335 m2 Aaltosalin 3202,01 euron kuukausivuokralla. Asia on hyväksytty Kalajoen kaupunginhallituksessa 21.4.2008 § 93.

Kalajoen kaupungille on jäänyt omia toimistotiloja, joita se on vuokrannut Artemalle 112 m2 1664,50 euron kuukausivuokralla. Kalajoen matkailuyhdistykselle on vuokrattu 17 m2 520,77 euron kuukausivuokralla. Näissä tiloissa vuokraan sisältyy myös Kalajoen kaupungin hankkima kalusto. Kalajoen kaupungille on jäänyt omia tiloja vielä 88 m2, jotka oli tarkoitus vuorata yrityksille. Kiinnostusta ei kuitenkaan ollut ja niinpä tiloihin on nyt sijoitettu ns. Kalajoki Akatemian tilat. Vuokrasopimusta tiloista ei voida tehdä, koska Kalajoki Akatemia ei ole juridinen yksikkö.

Tilat ovat Kalajoen kaupungin tiloina, joiden kustannukset jaetaan kirjanpidossa ns. vyörytyserinä sivistyspuolelle ja vastatilinä on Kalajoen kaupungin kiinteistöt. Jos ko. tilat vuokrattaisiin, niin niiden laskennallinen vuokra olisi 1024,01 euroa. Kalajoen kaupungin sivistyspuolen siirtämisen tavoitteena Hiekkasärkille ns. Kalajoki-Akatemiana on ollut se, että sivistyspuoli ryhtyy markkinoimaan kaupungin tiloja ja järjestämään tapahtumia, joita ennen on järjestetty talkoovoimin. Tietenkin Kalajoki-Akatemia pyrkii löytämään myös uusia tapahtumia, joilla voidaan tukea kunnallisen Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n toimintaa ja hotellin kiinteistöyhtiön toimintaa, jossa on vuokralaisena hotelliyhtiö. Kysymyksessä on myös Kalajoen kaupungin takausvastuun minimointi.

On kieltämättä aika koomista, että Kalajoen kaupungin työntekijät, jotka ovat ns. Kalajoki-Akatemian palveluksessa, kulkevat töissä Hiekkasärkillä 8 km päässä keskustasta ja asiakkaat ovat keskustassa. Asioiden hoitaminen työntekijöiltä vaatii päivittäin jopa useita käyntejä keskustassa. Näin muodostuu ylimääräisiä matkakuluja. Harva asiakas viitsii lähteä asioimaan Hiekkasärkille. Näin kalajokisten palveluja on merkittävästi heikennetty. Toimintojen siirtopäätöstä ei ole koskaan virallisesti tehty, vaan asia on hoidettu virkamiesten omilla päätöksellä. Tämä kaikki on tehty Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n pelastamiseksi.

Ns. Kalajoki-Akatemian tiloissa, jotka ovat kaupungintiloja, työskentelevät sivistystoimenjohtaja Esa Siirilä, liikuntasihteeri Jouko Moilanen, vapaa-ajanohjaaja Juha Juola, kv. koordinaattori William Gorman ja koordinaattori Sari Alajoki sekä liikunta- ja hyvinvointivastaava Aija Tilvis. Tilvis otettiin Kalajoen kaupungin palvelukseen ilman, että paikka pantiin julkiseen hakuun. Menettely oli hyvä-veli tai hyvä-sisko periaatteella tehty valinta. Kun asiasta nousi häly, niin Aija Tilvis siirrettiin Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n palkkalistoille. Nyt hän kuitenkin työskentelee Kalajoen kaupungin tiloissa Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n työntekijänä. Jälkien peittely ei siis onnistunut.
Kalajoen kaupungin sivistyslautakunnan budjetissa edellisvuoteen verrattuna 60 000 euroa oli siirretty toiminnasta hallintoon. Oliko tarkoitus käyttää rahat liikunta- ja hyvinvointivastaavan palkkaamiseen? Ehkä kaikki ei mennytkään suunnitellusti ja ko. henkilö jouduttiin siirtämään Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n palkkalistoille, vaikka yrityksen tulos ei sitä edellyttäisi.

Mielestäni kunnallisen Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n toiminta on ollut koko olemassaolonsa ajan ”puolirikollista”, koska se kilpailee yksityisten yritysten kanssa samalla toimialalla eli sillä on määräävä markkina-asema Kalajoen matkailutoiminnoissa. Esteellisyysasiat eivät ole olleet keskeisessä roolissa päättäjillä päätöksiä tehdessä, vaikka syytä olisi ollut. Tärkeintä poliittisille päättäjille on ollut paistatella julkisuuden valokeilassa ja kehua Kalajoen matkailubisnestä mitä erilaisimmin keinoin.

Selvittelin tänään Ylivieskan poliisien, syyttäjien ja käräjäoikeuden toimintaa. Kaikkia näitä tahoja on syytä epäillä virkavirheistä tässä tämänpäiväisessä prosessissa. Mielestäni yksikään taho ei ole perehtynyt hoitamiinsa asioihin niin, että lakia olisi noudatettu ja että oikeus olisi toteutunut. He saavat nyt antaa vastauksensa asioissa esimiestahoilleen eli laillisuusvalvojille.

Uutiset

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen, 62, pyrkii keskustan puheenjohtajaksi. Hän kertoi olevansa samalla valmis pääministeriksi. - Suomi tarvitsee innostavan liikkeellepanijan, tekijän, jolla on näkemystä ja särmää, Pekkarinen sanoi.

Mielestäni olisi syytä tarkistaa Mauri Pekkarisen vaalirahoituskuviot sekä tuoda esille myös Esko Ahon hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätökset koskien pankkikriisiä. Näiden asioiden julkituonti antaisi suurelle yleisölle oikeamman kuvan Mauri Pekkarisen toiminnasta.

Internetin Facebook-sivustolle on perustettu ryhmä "Olen valmis istumaan muutaman vuoden Astrid Thorssin taposta!!". Maahanmuuttoministeri Astrid Thorsia uhkaavan ryhmän perustajana näkyy hämäläisen kunnan kunnanvaltuuston varavaltuutettu. Suojelupoliisi hoitaa ministereihin liittyvien uhkatekijöiden seurannan.

Olen ennakoinut lähettämissäni sähköpostiviesteissä Suojelupoliisille suomalaisen yhteiskunnan kehitystä harjoitetun politiikan perusteella. Nyt voin todistaa olleeni oikeassa näissä viesteissäni. Ministereiden ja poliitikkojen turvallisuus ei ole enää itsestään selvä asia Suomessa.

Helsingin hallinto-oikeus päätti perjantaina, että Helsingin kaupunki korvaa Sipoon kunnalle 7,9 miljoonaa euroa Sipoosta Helsinkiin liitetystä laajasta maa-alueesta. Noin 30 neliökilometriä Sipoosta liitettiin osaksi Helsinkiä viime vuoden alussa. Kuntien väliset korvausneuvottelut epäonnistuivat, ja kiista siirrettiin Helsingin hallinto-oikeuden puitavaksi. Sipoo vaati Helsingiltä 95 miljoonaa euroa. Kunnan mielestä summa olisi kohtuullinen korvaus kiinteistöistä, irtaimistosta, kunnallistekniikasta, maapohjasta ja verotulojen menetyksestä. Nyt tehty päätös on Helsingin kaupungin kannan mukainen. Sipoolle hallinto-oikeuden kanta oli pettymys.
Mielestäni Helsingin hallinto-oikeuden päätös on kansalaisten oikeustajun vastainen ja täysin käsittämätön ratkaisu.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Kaikki tämän päivän lehtileikkeeni käsittelevät Vancouverin olympialaisia.

Televisiosta katsottua

NAISET, 4x5 km (P/V) LOPPUTULOKSET
1. Norja 55.19,5 Skofterud, Johaug, Steira, Björgen
2. Saksa + 24,6 Zeller, Sachenbacher,Gössner,Nystad
3. Suomi + 30,4 Muranen, Kuitunen, Roponen,Saarinen
4. Italia + 45,4
5. Ruotsi + 59,4
6. Puola + 1.09,9
7. Ranska + 1.11,1
8. Venäjä + 1.41,4
9. Japani + 2.20,9
10. Kazakstan + 3.03,8

YHDISTETYN LOPPUTULOKSET
1. Bill Demong USA
2. Johnny Spillane USA + 4,0
3. Bernhard Gruber AUT + 10,8
4. Hannu Manninen FIN + 33,1
5. Pavel Churavy CZE + 34,0
6. Petter Tande NOR + 38,3
7. Alessandro Pittin ITA + 40,7
8. Mario Stecher AUT + 48,2
9. Akito Watabe JPN + 48,8
10. Christoph Bieler AUT + 48,8
12. Janne Ryynänen FIN + 1.08,0
32. Jaakko Tallus FIN + 3.23,2
Anssi Koivuranta oli mäen 44:s eikä lähtenyt hiihtämään.


NAISET, LOPPUTULOKSET
1. Yu-Na Kim KOR 228,56
2. Mao Asada JPN 205,50
3. Joannie Rochette CAN 202,64
4. Mirai Nagasu USA 190,15
5. Miki Ando JPN 188,86
6. Laura Lepistö FIN 187,97
7. Rachael Flatt USA 182,49
8. Akiko Suzuki JPN 181,44
9. Alena Leonova RUS 172,46
10. Ksenia Makarova RUS 171,91
11. Kiira Korpi FIN 161,57
12. Cynthia Phaneuf CAN 156,62
13. Min-Jung Kwak KOR 155,53
14. Elene Gedevanishvili GEO 155,24

NAISET, PRONSSIOTTELU
Suomi - Ruotsi ja 3-2 (0-0,2-1,0-1)
24.24 1-0 Pelttari
32.24 1-1 Rooth (Jordansson,Eliasson)yv
36.02 2-1 Karvinen (Välimäki)
45.09 2-2 Rundqvist (Andersson, Holmlöv)yv
62.33 3-2 Rantamäki (Tuominen, Hiirikoski)
Maalivahdit Jäähyt
Räty FIN 7+1+8+0=16 FIN 7 x 2 min
Grahn SWE 7+6+6+2=21 SWE 6 x 2 min

Terveys ja liikunta

Paino 105,0 kg, verenpaine 181/105, lepopulssi 60.

Loppukevennys

- Pekka, rakastatko sinä minua? Liisa kysyi romanttisella hetkellä. – Rakastan, Liisa. Rakastan myös sinua.

Maalaistyttö oli päässyt kotiapulaiseksi kaupunkiin herrasväelle. Heti ensimmäisenä iltana hän uskaltautui rouvan juttusille. – Saako minun sulhaseni olla täällä joskus yötä? – No eiköhän se käy, rouva tuumasi pienen harkinnan jälkeen. – Mikä hänen nimensä on?
- Mistä mä sen vielä voin tietää, tyttö kivahti. –Justhan mä vasta tulin tänne.

Maija soitti hädissään palokuntaan: - Ikkunani ulkopuolella on neekeri ja hän yrittää tunkeutua asuntooni. – Miksi ette soita poliisille? palomestari ihmetteli. – No kun se tarttee pitemmät tikapuut.

Rakkaani, kerro nyt viimeinkin, minkälaisista miehistä sinä oikein pidät! Komeista vai älykkäistä? – En kummastakaan. Sinähän tiedät, pupuseni, että minä rakastan vain sinua.

- Olimme Kaisan kanssa 18 vuotta hyvin onnellisia, Timo kertoi baarimikolle. – Vai niin. Mitä sitten tapahtui? – Me tapasimme toisemme.

Villen äiti oli palannut synnytyslaitokselta kolmannentoista lapsen kanssa. Naapurin kiltti täti totesi Villen nähdessään: - Jaaha, haikara on taas vieraillut teillä. – Vai vieraillut, Ville huokasi. – Se asuu meillä.

- Minkä takia teillä on vain yksi lapsi?
- Vaimoni on minulle yhdentekevä.

Mitä yhteistä on anopilla ja sähkölampulla? – En minä vain tiedä. – Molemmat ovat kuusikymppisiä ja himmeitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti