tiistai 26. tammikuuta 2010

TI 26.01.2010











Santaholma Oy:n konttorirakennus

Päivän sää

Tänään on pakkasta – 6 C.

Tapahtumat

Otin tänään kuvan Santaholman konttorirakennuksesta ja hankin valokuvan V. H .Kiviojasta muotokuvan maalausta varten. Vein kuvat taitelija Markku Hakolalle. Oskari Santaholman muotokuva on jo työn alla. Siihen muotokuvaan liittyy Havula, Oskari Santaholman koti. Katso http://www.vanhaplassi.fi/tiedotteet/havula_esite_verkko.pdf

Tänä iltana oli valtuuston kokous. Valtuusto päätti nimetä Pohjois-Pohjanmaan liiton valtuustoon varsinaiseksi edustajaksi Riitta-Anneli Tiluksen ja varalle Pekka Märsylän.

Yksi asia vedettiin listalta pois, koska asia oli huonosti valmisteltu. Kysymys oli tonttien myymisestä Rakennushollari Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun. On todennäköistä, että kauppaa ei voitu tuoda valtuuston päätettäväksi, koska maanomistus ei ollutkaan selvä asia.

Lestijokivarren osayleiskaavan laatimisesta käytiin keskustelua. Kaavoitus tulee ohi kaavoitussuunnitelman ja asukkaiden mielipidettä kaavan tarpeellisuudesta ei ole kysytty. Kaavan laatimista kuitenkin puoltaa se, että kaava osa Kannuksen ja Toholammen kanssa yhdessä laadittavaa kaavakokonaisuutta ja näin pienentää kustannuksia. Kalajoen osuudeksi on arvioitu 27 000 euroa. Asia oli mielestäni huonosti valmisteltu.

Kunnallisten ilmoitusten tiedoksi saattamisen osalta valtuusto päätti, että kaupungin virallisina ilmoituslehtinä toimivat Kalajoki-lehti, Kalajoenseutu ja Lestijoki-lehti. Tähän on päädytty ilman kilpailutusta ja kaikkien lehtien kanssa on sovittu ilmoitushinta samaksi. Kalajoella kilpailu paikallislehtien kesken on kovaa. Jos ilmoittelu olisi kilpailutettu, niin on todennäköistä, että silloin häviäjä lehti olisi ollut suurissa taloudellisissa vaikeuksissa. Lestijoki-lehdessä ilmoittelu puoltaa paikkaansa senkin johdosta, että sitä kautta Kalajoen asiat menevät himankalaisten ja kannuslaistenkin tietoon paremmin. Kalajoen paikallislehtikentässä odotellaan ratkaisuja, sillä kahden paikallislehden oleminen paikkakunnalla on hankalaa myös yrityksille. Nyt tehtiin päätös vain vuodesta 2010.

Omavelkaisen 2.200 000 euron takauksen myöntäminen Vestia Oy:lle on käsiteltävänä asiana n:ro 15. Takaus esitetään myönnettäväksi vastavakuudetta. Kalajoen osuus on 11,9 % eli 261 800 euroa. Näin Vestia Oy asetetaan perustuslain 6 §:n vastaisesti eriarvoiseen asemaan kuin muut yritykset. Päätösesitys on siis perustuslain vastainen. Minun oikeustajuni mukaan Vestia Oy on osakeyhtiölain mukainen yritys. Osakeyhtiölaissa ei ole määritelmää siitä, että jos yrityksen omistaa kunnat, niin se voidaan asettaa eriarvoiseen asemaan. Mielestäni tämä asia olisi syytä selvittää valitusteitse ylemmissä oikeusasteissa. Vakiintunut tapa ei ole laki, eikä myöskään Suomen Kuntaliiton lakimiesten lausunnot asiassa.
Erikoista Vestia Oy:n takauksessa on se, että se tulee Westenergy Oy:n investointiin. Investoinnin suuruus on valtuustolle jäänyt kertomatta, mutta se on 135 miljoonaa euroa. Vestia Oy omistaa Westenergy Oy:stä 23,48 % ja Kalajoen kaupunki Vestia Oy:stä 11,9 %. Kalajoen kaupunginvaltuuston päättäjät joutuivat päättämään huonosti valmistellusta asiasta ja päättämään sellaisista asioista, mistä ei ollut mitään tarkkaa tietoa. Näin päättäjistä tehtiin luottamushenkilöitä. Päättäjät luottivat, että päätös on oikea. Asia oli todella huonosti valmisteltu.

Kun Himanka liittyi Kalajokeen, niin Himangan kouluille valittiin johtokunnat. Aikaisemmin kouluilla oli ollut vanhempain yhdistykset. Kuntaliitoksen myötä Himangan koulut saatiin jäykempään ja kalliimpaan systeemiin mukaan. Kalajokisten olisi pitänyt ottaa Himangalta oppia ja antaa kylläisten itse valita lasten vanhimmista vanhempain yhdistykset. Lautakunnille ja viranhaltijoille olisi jäänyt virallisista asioista päätösvalta. Valitettavasti Kalajoella ei haluttu ottaa oppia Himangalta vaan haluttiin kaikki huonot ja kalliit järjestelmät viedä perille jääräpäisesti. Tämä on sitä nimeltä mainitsematonta linjaa.

Koulujen johtokuntien nimeämisessä tapahtui vielä sellainen moka, että listat oli jäänyt valtuutetuille jakamatta. Valtuuston puheenjohtaja luki listat valtuutetuille, jotka äimistyneinä kuuntelivat ja ihmettelivät kuka on listat tehnyt. Listat kuitenkin hyväksyttiin, vaikka ei tiedetty mitä hyväksyttiin. Koska olin pöytäkirjan tarkastaja, niin pyysin valtuuston puheenjohtajalta kopion luetuista listoista, jotta voin tarkistaa, että pöytäkirjaan kirjoitetaan samat nimet, jotka valtuusto on tietämättään ja näkemättään hyväksynyt.

Muissa asioissa paljon keskustelua herättivät perusturva-asiat Himangalla ja ATK-palvelut ja niiden järkevä yhteensovittaminen. Näyttää siltä, että parantamisen varaa on ja paljon onkin. Asiasta tehtiin valtuustoaloite ja huomenna asioita on perusturvalautakunnan käsittelyssä. Kysymys oli todella tärkeistä asioista, mitkä eivät toimineet edes tyydyttävästi ja siksi niiden toteutumisesta tunnettiin suurta huolta.

Uutiset

Leijonaluotsi Jukka Jalonen on kyllästynyt vastaamaan kysymyksiin, joissa udellaan miksi Jussi Jokinen ei ole olympiajoukkueessa. Carolinan Jussi Jokisen valitsematta jättäminen Leijonien Vancouverin olympiaryhmään herätti vastamielipiteitä laajalti. Rankkarispesialistin nostamisesta joukkueeseen on taas spekuloitu, koska Suomen avainpelaajat ovat kärsineet loukkaantumisista. Lisäksi Jokinen on pitänyt kovaa pistetehtailua yllä NHL:ssä valintojen julkistamisen jälkeen.
Jalonen ei mielestään ole idiootti. Onko tästä vedettävä se johtopäätös, että ne, jotka arvostelevat hänen päätöstään ovat idiootteja. Siis minäkin olen idiootti.

Suomen pienyrittäjät ovat valittaneet Euroopan neuvoston korruptionvastaiseen toimielimeen Grecoon, koska yhdistyksen mielestä Suomen kunnallishallinnossa rehottaa rakenteellinen korruptio. Pienyrittäjien mukaan monien suurien kaupunkien asemakaavoituksesta, tontti- ja liikepaikkajaosta päättävissä lautakunnissa, kaupunginhallituksissa ja kaupunginvaltuustoissa on päätöksiä tekemässä suuri määrä S-ryhmän alue- ja paikallishallinnossa toimivia luottamushenkilöitä.
S-ryhmä ei aio reagoida Suomen pienyrittäjien Euroopan neuvoston korruptionvastaiseen toimielimeen tekemään valitukseen.
Kalajoelta löytyy selkeä esimerkki Hiekkasärkiltä miten KPO ”puoliväkisin” painosti yksityisen yrityksen luopumaan KPO:n hyväksi ABC-asemalle liikepaikan.

Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu käy neuvotteluja Haapajärven yksikön liiketalouden koulutuspaikkojen siirtämisestä Ylivieskaan vuoden 2012 loppuun mennessä. Haapajärvellä on noin sata opiskelijaa. Tämä on vakava isku Haapajärvelle ja elinvoimaisuudelle.

Eilisestä alkaen Kata Kärkkäistä ei enää ole, vaan kirjailija, käsikirjoittaja ja mediapersoona käyttää ainoastaan nimeä Katariina Souri. Kata Kärkkäinen osti aikanaan PR-talon.

Syyttäjä vaatii entiselle huippuhiihtäjälle Mika Myllylälle ehdollista vankeutta törkeästä rattijuopumuksesta. Myllylä jäi kiinni ratista juovuksissa marraskuussa Haapajärvellä kotipihallaan. Hänen verestään mitattiin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävä määrä alkoholia.
- Vankeutta minä siitä vaadin. Ensikertalaiselle se tulee yleensä ehdollisena ja päälle oheissakko, sanoo syyttäjä Esa Mustonen IS:n mukaan. Myllylän rattijuopumusta käsitellään lähiaikoina Ylivieskan - Raahen käräjäoikeudessa.
Jos Suomi olisi oikeusvaltio, niin on syytä epäillä, että syyttäjä Esa Mustonen istuisi kaltereiden takana yhdessä syyttäjä Sulo Heiskarin ja Ylivieskan poliisi Raimo Ollilan kanssa. Perustan näkemykseni kokemukseeni näiden kaikkien henkilöiden mielestäni törkeään rikolliseen toimintaan, josta on kiistattomat näytöt. Katso http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/01/raahen-karajaoikeudenlaamanni-ritva.html

Lehtileikkeet

Keskipohjanmaasta otin yhden lehtileikkeen mikä käsitteli urheilua eli HU-Kalajoen lentopallo-ottelua.

Terveys ja liikunta

Paino 104,0 kg, verenpaine 165/102, lepopulssi 58. Hiihto 12 km.

Loppukevennys

Poliisi oli pidättänyt Kallen, jota epäiltiin murrosta. Kävi kova tuuli ja Kallen lakki lensi päästä. – Päästäkää minut hetkeksi, että voin noutaa lakkini, pyysi Kalle. – Ei tule kuulonkaan, sanoi poliisi. Silloin sinä vain painuisit karkuun. Jää tähän odottamaan, niin minä haen lakin.

Kinkereillä pappi kysyi: - Osaako Kalle kuudennen käskyn? – Älä tee huorin. – Mitä se on? pappi jatkoi arvokkaasti. – Se on mukavaa.

Kovasti on isänsä näköinen, kehui anoppi uutta tyttärenlastaan niin, että onnellinen isä ihan punastui. –Niin on, mutta onneksi on terve, lohdutti appiukko.

- Rikoit minulle antamasi lupauksen! huusi vaimo suutuspäissään miehelleen. – Kultaseni, älä sure, lohdutti mies tyynesti. – Minä lupaan antaa sinulle uuden ja entistä paremman.

Ole kiltti lapsillesi, sillä viime kädessä juuri he saattavat valita sen, mihin vanhainkotiin joudut.

Ovatko kirkonmenot missään suhteessa kirkon tuloihin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti