lauantai 2. tammikuuta 2010

LA 02.01.2010














Päivän sää on pilvinen, päivällä -19 C ja yöllä – 22 C. Kylmää ilmaa tulee idästä joten on mielenkiintoista nähdä millainen pakkanen on loppiaisena. Voidaanko maakuntaviestiä hiihtää loppiaisena?

Tapahtumat

Minulle tulee paljon avunpyyntöjä ympäri Suomea ja jopa ulkomailta saakka erilaisiin ongelmiin puhelimitse, sähköpostitse tai sitten tullaan suoraan kotiini hakemaan apua. Koska avunpyyntöjen määrä on ajoittain erittäin suuri, niin olen pitänyt puhelintani äänettömänä. Minulla ei valitettavasti ole mahdollisuutta auttaa kaikkia avuntarvitsijoita. Koska olen työttömyyskorvauksen varassa, niin en voi ottaa kontolleni ylimääräisiä puhelin ym. kuluja.
Tänään eräs raahelainen tuli kotiini pyytämään apua omiin ongelmiinsa. Hän soitti minulle asiasta jo muutama päivä aikaisemmin. Asia oli sikäli helppo, että sen ratkaisemisen käynnistäminen voitiin tehdä hyvin yksinkertaisella operaatiolla eli virka-apupyynnöllä.
Pääkaupunkiseudulta olevan henkilön puhelimella tekemään avunpyyntöön teen aineistot valmiiksi ja lähetän ne sähköpostilla oikeaan osoitteeseen maanantaina.
Himankalaisen avunpyyntöön annoin neuvot puhelimitse. Sähköpostilla olen saanut useita avunpyyntöjä, joita ryhdyin nyt selvittämään. Annoin muutamille ohjeet sähköpostitse ja kerroin miten he pääsevät asiassansa eteenpäin. Kaikki nämä työt ovat minun laupeuden työtäni eli teen tätä avustustyötä veloituksetta auttaakseni ihmisiä heidän ongelmissaan. Autettavat ovat useimmiten varattomia hädänalaisessa asemassa olevia virkamiesterrorismin uhreja.

Olen hurahtanut naamakirjaan eli Facebookiin. Sen avulla pysyn ajan hermolla. Sain vasta kaveripyynnön eräältä nuorelta henkilöltä ja katsoin hänen kotisivujaan. Toivon, että kouluissa, kodeissa ja tiedotusvälineissä otetaan netinkäyttö tarkempaan tarkasteluun.

Lapsenlapseni tulivat yökylään meille. Nyt pappallakin on mahdollisuus viettää yhteistä aikaa lapsenlapsien kanssa.

Uutiset

Iltalehden uutisointia Espoon tragediasta
http://www.iltalehti.fi/espoontragedia/2010010210864799_es.shtml

Mielestäni kaikki ulkomaalaiset, jotka syyllistyvät rikoksiin Suomessa, tulee poistaa maasta. Maassa on elettävä maan tavalla. Niitä ulkomaalaisia, jotka toimivat Suomen lakien mukaan ja elättävät työtä tekemällä itsensä, ei pidä syyllistää tämän tapauksen johdosta.

Kuusamon Kiutakönkäässä mitattiin 02.01.2010 talven epävirallinen pakkasennätys. Kello 19 Ilmatieteen laitoksen mittari näytti pakkasta 36,3 astetta.

Televisiosta katsottua

Katsoin eilen illalla dokumentit Kommunismin kadonnut maailma ja Neuvostoliitto kiiltokuvina. Ensimmäinen dokumentti kuvasi toimintaa DDR:ssä ennen rautaesiripun sortumista. Molemmat valaisevia dokumentteja ajan ilmiöistä.
Katsoin aamulla luonto-ohjelman Seitsemällä merellä ja dokumentin Matka halki Karjalan Ääniseltä Vienanmerelle.

HIIHTO TOUR DE SKI 10 KM, TAKAA-AJO (P), OBERHOF, GER
1. Justyna Kowalczyk POL 28.10,0
2. Aino-Kaisa Saarinen FIN + 2,8
3. Kristin Steira Störmer NOR + 5,7
4. Virpi Kuitunen FIN + 13,2
5. Arianna Follis ITA + 26,6
6. Natalia Korosteleva RUS + 31,3
7. Marianna Longa ITA + 34,0
8. Vibeke Skofterud NOR + 34,8
9. Olga Savialova RUS + 35,2
10. Petra Majdic SLO + 35,7
11. Pirjo Muranen FIN + 53,8
12. Valentina Shevtshenko UKR + 54,7
13. Riitta-Liisa Roponen FIN + 56,2
14. Alena Sidko RUS + 59,3
15. Marthe Kristoffersen NOR +1.09,9
---------------------------------------
35. Riikka Sarasoja FIN +2.10,1

Kaikkien suomalaiset onnistuivat tämän päivän kisassa hyvin. Erityisen tyytyväisiä voimme olla Virpi Kuitusen suorituksesta.

HIIHTO TOUR DE SKI 15 KM, TAKAA-AJO (P), OBERHOF, GER
1. Petter Northug NOR 39.45,8
2. Maksim Vilegzhanin RUS + 0,1
3. Matti Heikkinen FIN + 0,7
4. Lukas Bauer CZE + 2,4
5. Tobias Angerer GER + 3,0
6. Axel Teichmann GER + 5,2
7. Sami Jauhojärvi FIN + 9,4
8. Jens Filbrich GER + 9,9
9. Marcus Hellner SWE + 10,4
10. Devon Kershaw CAN + 10,8
11. Emil Jönsson SWE + 13,3
12. Dario Cologna SUI + 17,0
13. Valerio Checchi ITA + 17,3
14. Daniel Rickardsson SWE + 19,4
15. Aleksander Legkov RUS + 20,4
---------------------------------------
24. Ville Nousiainen FIN + 30,4
75. Matias Strandvall FIN +3.50,0
81. Kalle Lassila FIN +5.51,4

Matti Heikkiseltä loistosuoritus. Sami Jauhojärvi onnistui myös erinomaisesti. Ville Nousiaisen hiihto oli lähes nappisuoritus.

YHDISTETTY OBERHOF, GER
Lopputulokset
1. Hannu Manninen 27.38,6
2. Felix Gottwald AUT + 1,1
3. Jason Lamy Chappuis FRA + 2,4
4. Johnny Spillane USA + 6,8
5. Björn Kircheisen GER + 9,6
6. Pavel Churavy CZE + 17,3
7. Anssi Koivuranta + 18,9
8. Bill Demong USA + 20,1
9. Bernhard Gruber AUT + 24,4
10. Eric Frenzel GER + 31,8
11. Janne Ryynänen + 41,6
21. Jaakko Tallus +1.27,9

Hannu Mannisen upea voitto. Anssi Koivurannalta ja ennen kaikkea Janne Ryynäseltä erittäin hyvä suoritus.

Liikunta ja terveys

Painoni 105,6 kg , lepopulssi 64 verenpaine 164/104. Päivän liikunta: Jumppa 30 min, crosstrainer 25 min .

Loppukevennys

Fysiologisesti hymyiltäessä ylähuulen kohottajalihas nostaa ylähuulta samalla kun iso ja pieni poskipäälihas sekä hymylihas vetävät suupieliä ja huulten reunoja sivulle ja ylöspäin.
Hymyillessään ihminen käyttää kaiken kaikkiaan noin kahtasataa eri lihasta.



















Urho Kekkonen oli seurueineen menossa seuraamaan poroerotusta. Matkaa tehtiin poroilla, kukin mies omassa pulkassaan. Laskeuduttiin jyrkkää rinnettä erotuspaikalle. Kekkosen pulkka lähti luisumaan, niin että pulkka meni rinteessä kasvavan puun toiselta puolen, poro toiselta puolen. Kekkonen lensi suoraan päin puuta. Onnettomuuden huomattuaan ensimmäisenä ajanut poromies hyppäsi pulkastaan ja lähti kaahomaan hangessa paikalle. Jo puolimatkassa hän huusi: - Särkykö pulkka?
Lähdeaineisto: Pentti Huovinen - Eino S. Repo Kekkoskaskut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti